Nokian vuonna 1998 perustaman luksuspuhelinvalmistaja Vertun ympärillä on viime vuosina riittänyt draamaa ja yhtiön omistus on vaihtanut käsiä useampaankin otteeseen. Viime vuoden kesällä yhtiö ajautui jo selvitystilaan, mutta kuolemaan Vertu ei merkkinä suostu, mistä viimeisimpänä osoituksena on uuden Vertu Aster P -älypuhelimen esittely.
Vertun pääkohderyhmä löytyy nyt Kiinasta, jossa myös Vertu Aster P esiteltiin. Valmistuksen kuitenkin kerrotaan tapahtuvan yhä käsityönä Englannissa.
Aster P:n runko on luokan 5 titaania ja näyttöä suojaa perinteisen lasin sijaan 133 karaatin safiirikristallipinta. Lisäksi takana Aster P:ssä on käytetty krokotiilin- ja liskonnahkaa. Rakenteen merkittävin erikoisuus ovat lovat takaa löytyvät ”lokinsiipiovet”, joiden alta löytyvät Aster P:n kaksi SIM-korttipaikkaa. Lisäksi ovien alta löytyy kaiverrettuna puhelimen valmistaneen työntekijän nimi.








