Nokiaakin piinaa Huawei ja heikko kysyntä

Nokian kurssi vajosi pörssissä 2:01

Verkkoyhtiö Nokiaa jäytää sama huoli kuin Ericssoniakin. Kysyntä laskee ja kiinalainen Huawei kilpailee hinnalla.

– Tänäkin vuonna Huawei on syönyt Nokialta ja Ericssonilta merkittävästi markkinaosuutta ja he tekevät sitä erityisesti hinta edellä, sanoo Inderesin analyytikko Mikael Rautanen.

– Eli se minkä takia Nokiankin liikevaihto on aika paljon tippunut, johtuu siitä, että tähän kaikista rajuimpaan hintakilpailuun Nokia ei ole lähtenyt.

Nokian liikevaihto on kutistunut tänä vuonna liki kymmenen prosenttia. Ja nyt näyttää siltä, että lasku jatkuu myös ensi vuonna.

– Odotamme näiden olosuhteiden jonkin verran tasaantuvan vuonna 2017, kun ensisijainen kohdemarkkina, jolla Nokia kilpailee, todennäköisesti supistuu muutaman prosentin vauhtia, arvioi Nokian toimitusjohtaja Rajeev Suri tulostiedotteessa.

Nokia on kuitenkin Ericssonia paremmassa iskussa sietämään myynnin laskua. Ericssonin tulos romahti heinä-syyskuussa 90 prosenttia, Nokian 18 prosenttia. Ja tuo Nokian 556 miljoonan euron liikevoitto on odotuksia parempi.

– Ericsson on vasta nyt lähtenyt varautumaan tähän heikkenevään markkinaan, mitä Nokia on jo tehnyt, ja sen takia Ericssonilla on nyt aika vakavia ongelmia.

Ericssonin uudella toimitusjohtajalla Börje Ekholmilla on edessä raskas urakka. Ruotsissa Ericsson saattaa karsia jopa 3000 työpaikka, Suomessakin 175. Mutta kurssin kääntämiseen ei riitä pelkkä väen vähentäminen.

– Se, että valitaan omasta hallituksesta kaveri toimitusjohtajaksi niin oli monelle Ruotsissa pettymys, toteaa Rautanen.

– Olisi ehkä haluttu ottaa talon ulkopuolelta, ehkä jopa toiselta toimialalta joku rohkeampi uudistaja yhtiöön.

Lue myös:

    Uusimmat