Nirsoileeko tenava ruokapöydässä? Tutkimuksen mukaan ronkeleilla lapsilla kohonnut riski sairastua masennukseen

Lapsen nirsoilu ruuan kanssa viittaa uuden tutkimuksen mukaan depressioriskiin.

Jos lapsesi suostuu syömään vain kolmea eri ruokalajia, hän saattaa olla muutakin kuin vain nirso ruokailija. Elokuussa julkaistun tutkimuksen mukaan nirsoilu saattaa viitata lisääntyneeseen riskiin sairastua masennukseen ja ahdistukseen.

Amerikkalaisen Duken yliopiston Pediatrics-lehdessä julkaisemassa tutkimuksessa seurattiin 3 433 2-6 -vuotiaan lapsen syömätottumuksia. Tarkastelluista lapsista yli 20 prosentilla esiintyi valikoivaa syömishäiriötä, jolloin lapsi syö vain joitakin ruokia tai syö hyvin niukasti. Heistä 18 prosenttia oli ”kohtuullisen nirsoja” ja kolme prosenttia vaikeasti rajoittuneita – jopa niin, että se esti heitä syömästä muiden kanssa.

Tutkimuksissa selvisi, että lapsilla, joilla esiintyi valikoivaa syömishäiriötä, oli kaksinkertainen riski lisääntyneisiin ahdistusoireisiin. Keskinkertaisesta ja vaikeasta syömishäiriöstä kärsivillä masentuneisuuden ja ahdistuneisuuden oireet olivat merkittävästi kohonneet.

Mutta ei syytä paniikkiin: Vaikka lapsesi olisi nirso ruuan suhteen, se ei vielä tarkoita, että taustalla olisi lääketieteellinen ongelma – suurimmalla osalla valikoivasti syövistä lapsista ei ollut terveydellisiä tai hyvinvointiin liittyviä ongelmia.

Omat ruuat ravintolaan?

Jotkut tutkimukseen osallistuneet lapset olivat niin valikoivia, että heidän vanhempansa toimivat pikaruokakokkeina tai  ottivat ravintolareissulle mukaan omat annokset.

Nämä ruokailijat sopivat äskettäin diagnosoidun syömishäiriön kriteereihin. Vaikka välttelevä/rajoittunut ruuankulutushäiriö/ruokailuhäiriö on vain uusi nimi vanhalle ongelmalle, on siinä uusi lähestymistapa ongelmaan. Nyt sitä ei sidota pelkkään ahdistukseen vaan myös aistiyliherkkyyksiin, jotka johtuvat koostumuksesta, hajuista ja mauista.

– Kun vanhemmat ovat saaneet lääketieteellisesti hyväksyttävän diagnoosin, he pystyvät keskustelemaan lastenlääkäreiden ja vakuutusyhtiöiden kanssa, toteaa tutkimuksen vetäjä ja Duken yliopiston syömishäiriökeskuksen johtaja tohtori Nancy Zucker.

Zucker suosittelee, etteivät vanhemmat keskittyisi siihen mistä lapsi pitää tai ei pidä. Sen sijaan vanhempien pitäisi värvätä lapsensa "ruokasalapoliiseiksi, jotka tutkivat ruokaa supervoimillaan". Näin lapsen aistit tottuisivat uusiin ruokalajeihin ja inho syömistä kohtaan hälvenisi.

Lue myös:

    Uusimmat