Mainos

Niko Ranta-ahon omaisuutta määrättiin takavarikkoon neljän miljoonan edestä – tutkinnanjohtaja vaikenee tapauksen yksityiskohdista

3:30
Ranta-ahon omaisuutta takavarikoitiin miljoonien edestä.

Fitnessmalli Sofia Belórfin avopuoliso Niko Ranta-ahon omaisuutta määrättiin takavarikoitavaksi neljän miljoonan edestä tänään Helsingin käräjäoikeudessa. Tutkinnanjohtaja Kaarle Lehmus on käsittelyn etenemisen suhteen vaitonainen.

Tutkinnanjohtaja Kaarle Lehmus kertoo, että asian tutkinta etenee monilla eri toimenpiteillä normaalien kuvioiden mukaan. Käsittelyn etenemisen tarkkaa kulkua Lehmus ei erittele.

– Tutkinta etenee normaalilla tavalla kaikilla rintamilla kuten tähänkin asti.

Tänään pidetty käsittely oli vakuustakavarikkoasian osalta ensimmäinen. Toisen käsittelyn ajankohtaan Lehmus ei vielä ota kantaa.

Koska asiaa on käsitelty tuoreeltaan, Lehmuksella ei vielä ole käräjäoikeuden päätöstä, jossa eritellään salassa pidettävät ja julkiset asiat.

– En ota kantaa näin yksityiskohtaisiin asioihin tähän käsittelyyn liittyen, koska asian käsittely ja siihen liittyvät asiakirjat on määrätty salaiseksi.

Huumausaine- ja dopingrikoksia epäillään

Ranta-ahoa epäillään törkeästä huumausainerikoksesta sekä törkeästä dopingrikoksesta. Hänen avopuolisoaan Sofia Belórfia puolestaan epäillään tuottamuksellisesta rahanpesusta.

Lain mukaan vakuustakavarikkoon saadaan panna omaisuutta enintään määrä, jonka voidaan olettaa vastaavan tuomittavaa sakkoa, vahingonkorvausta, hyvitystä tai menettämisseuraamusta.

Ranta-ahon asianajaja Hannu Kaitaluoma kertoo, että hänen päämiehensä voi olosuhteisiin nähden kohtuullisesti.

– Olen nähnyt vastaavassa tilanteessa olleita henkilöitä vuosien varrella jonkin verran, ja siihen nähden hän on ihan normaalissa kunnossa.

Kaitaluoma ei ole vielä keskustellut tuoreesta päätöksestä henkilökohtaisesti tutkintavankeudessa olevan Ranta-ahon kanssa, sillä hän ei ollut paikalla käräjäoikeudessa. Hänen mukaansa asia etenee poliisivetoisesti, ja Ranta-ahoa kuulustellaan edelleen.

22.07.2019 kello 12.41, juttua on päivitetty: Lisätty asianajajan kommentit.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja