Sauli Niinistön paraatimarssia uudelleenvalintaan ei ole kirkossa kuulutettu: "Puoli vuotta on politiikassa erittäin pitkä aika"

Vaikka Sauli Niinistön kannatusluvut ovat mielipidekyselyissä kovalla tasolla, eivät politiikantutkijat pidä hänen voittoaan täydellisenä itsestäänselvyytenä.

Vaaleihin on vielä aikaa reilut puoli vuotta, mikä on politiikan maailmassa erittäin pitkä aika, politiikantutkijat korostavat.

Esimerkiksi kansainvälisen politiikan tapahtumat ehtivät huojuttaa Suomen politiikan pelinappuloita vielä moneen kertaan ennen tammikuun loppua.

– Kyllä tässä on monenlaisia yllätysmomentteja olemassa. Valmista vaalikeskustelujen käsikirjoitusta ei voi olla vielä kellään, Tampereen yliopiston valtio-opin professori Ilkka Ruostetsaari sanoo.

Jos ja kun perussuomalaiset lähtevät mukaan presidenttikilpaan, saavat maahanmuuttokysymykset todennäköisesti paljon huomiota osakseen vaaliväittelyissä. Tällöin myös esimerkiksi mahdolliset terrori-iskut tai vaikkapa turvapaikanhakijoiden määrän kääntyminen voimakkaaseen nousuun saattavat keinauttaa presidentinvaalien asetelmia, politiikantutkijat arvioivat.

– Populistit ovat taitavia hyödyntämään erilaisia kriisejä, pelkoa ja uhkatilanteita, Turun eduskuntatutkimuksen keskuksen vanhempi tutkija Mari K. Niemi sanoo.

Tampereen yliopiston valtio-opin emeritusprofessorin Heikki Paloheimon mukaan levottomat ajat pelaavat toisaalta istuvan presidentin pussiin.

– Mitä epävarmemmat ajat, sitä voimakkaammin kansalaiset haluavat turvautua vaaleissa vanhoihin tuttuihin vaihtoehtoihin. Epävarmoina aikoina ei lähdetä kokeilemaan ennalta tuntemattomia vaihtoehtoja, Paloheimo summaa. 

Niinistö pyrkii jatkokaudelle 2:22


Lue myös:

    Uusimmat