Mainos

Sauli Niinistön presidentinvaalikampanja täydessä vauhdissa – nimiä kerätään toreilla, somessa kehutaan

Presidentti Sauli Niinistö on ilmoittanut, että hän aikoo aloittaa vaalikampanjansa vasta itsenäisyyspäivän jälkeen. Samaan aikaan toisaalla Niinistön erinomaisuutta hehkuttavat jo estoitta ne, jotka ovat keränneet nimiä perustettavalle valitsijayhdistykselle.

–  Kyllähän nimien kerääminen voidaan tulkita kampanjoinniksi. Tällä mallilla pyritään madaltamaan kynnystä äänestää Niinistöä, muotoilee professori Ilkka Ruostetsaari Tampereen yliopiston johtamiskorkeakoulusta.

Ruostetsaaren mukaan huomiota herättävää on, miten vähän nimienkeräyskampanja Niinistön valitsijayhdistystä varten on ollut esillä perinteisessä mediassa.

–  Ilmoittautumiskortteja on kerätty turuilla ja toreilla, kerääjät ovat olleet ilmeisesti asialla erilaisten tapahtumien yhteydessä, Ruostetsaari toteaa.

Helsingin yliopiston tohtorikoulutettava Mari Marttila puolestaan toteaa, että sosiaalisessa mediassa Niinistöä on tuotu esiin hyvinkin näyttävästi. Marttila tekee väitöskirjaansa sosiaalisen median käytöstä politiikassa.

–  Kampanjointi on ollut hyvinkin aktiivista. Minusta se ei ole mitenkään yllättävää, Marttila arvioi.

Sen sijaan muut presidenttiehdokkaat ovat Marttilan mukaan olleet somessa esillä varsin vähän, ehkä Pekka Haavistoa (vihr.) ja Laura Huhtasaarta (ps.) lukuun ottamatta.

–  Kun vaaleihin on neljä kuukautta, siihen nähden somessa on yllättävän hiljaista. Odotan kovasti, että jotain tapahtuisi, Marttila sanoo.

Mainos

Lisää aiheesta

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.