Mainos

Nightwishin Floor Jansen joutuu hajottamaan toisen bändinsä – aika ei riitä

Floor Jansenin toinen bändi ReVamp lopettaa toimintansa.

Nightwishin solisti Floor Jansen on jakanut sosiaalisessa mediassa toisen yhtyeensä, hollantilaisen heavy metal -bändin ReVampin tiedotteen.

Bändi kertoo lopettavansa toimintansa lopullisesti. Syyksi mainitaan se, että Jansen ei pysty olemaan sataprosenttisesti mukana toisessa bändissä Nightwishin ohella.

– Olen ylpeä kahdesta albumista, jotka teimme. ReVampissa on niin lahjakkaita ja hienoja muusikoita, että en halua, että joutuvat odottamaan, koska minulla olisi aikaa ja intohimoa tehdä uutta musiikkia. En myöskään halua antaa faneille turhaa toivoa, Jansen sanoo tiedotteen mukaan.

Tiedotteessa kerrotaan myös, että yhtyeen muilla jäsenillä on jo muita projekteja meneillään.

– Kiitämme teitä intohimosta, rakkaudesta, omistautuneisuudesta ja tuesta. Uskomme, että tulemme kaikki vielä näkemään teidät tavalla tai toisella, bändi kirjoittaa.

Lue koko tiedote Jansenin Instagramista tai Facebookista.

Floor Jansen saa alkuvuodesta esikoisensa puolisonsa, Sabaton-yhtyeen rumpalin Hannes Van Dahlin kanssa. Nightwish jää lokakuussa pitkälle tauolle, jolta palaa vuonna 2018. Sitä ennen Jansen ja bändin basisti Marco Hietala ovat vielä mukana Raskasta joulua -kiertueella.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja