NHL-seurat havittelevat Euroopassa pelaavaa suomalaistähteä – “Lukuisia yhteydenottoja”

Jääkiekkoliiga KHL:ssä kovaa jälkeä paukuttava Mikko Lehtonen on NHL-seurojen jahdin kohteena. Lehtosen kohdalla mielenkiintoinen aika koittaa loppukeväästä.

Viime viikolla 26 vuotta täyttänyt Lehtonen on ollut huimassa vireessä syksyn ja alkutalven aikana Helsingin Jokereiden riveissä.

Lehtonen on nakuttanut puolustajan paikalta 47 otteluun jo 37 tehopistettä. Maaleja hän on tehnyt peräti 15.

Lehtonen on tällä hetkellä koko KHL:n puolustajien pistepörssin kärkipaikalla.

Viime kevään MM-kisojen tähdistökentälliseen valittu Lehtonen herätti jo tuolloin, kyseisen turnauksen aikana, mielenkiintoa NHL-seurojen parissa. Hänen takataskussaan oli kuitenkin tuore kahden vuoden sopimus Jokereiden kanssa.

Onko NHL-kiinnostus laantunut? Ei suinkaan.

– Jos rehellisiä ollaan, niin kyllä sieltä on tullut kiinnostusta, Lehtonen toteaa MTV Urheilulle, viitaten eri NHL-joukkueisiin.

Saman myötää Lehtosen agentti Mika Rautakallio.

– Sieltä on tullut lukuisia yhteydenottoja, Rautakallio paljastaa.

Lehtonen ja hänen agenttinsa Rautakallio ovat kuitenkin jäädyttäneet tilanteen.

– Mitä tulee Pohjois-Amerikkaan, niin jos sen suhteen tulee enempää keskusteltavaa, niin se tapahtuu Jokereiden kauden ja potentiaalisten MM-kisojen jälkeen. Sitten kun kausi on paketissa. Olen kertonut tuon saman seuroille. Hän keskittyy nyt pelaamiseen ja korostan, että hänellä on voimassa oleva sopimus Jokereiden kanssa myös ensi kaudesta, Rautakallio sanoo.

Lehtosen mukaan hän ei stressaa tulevaisuuden kuvioista.

– Agentti hoitaa noita juttuja. Katsotaan, että mitä tapahtuu. Mennään päivä kerrallaan eteenpäin, Lehtonen miettii.

– Kauden jälkeen istutaan alas ja jutellaan tästä lisää, Rautakallio jatkaa.

Kurri: ”Totta kai se mahdollisuus voi olla”

Vielä syksyllä Lehtonen viittasi tiukasti Jokerit-pestiin. Hän keskeytti NHL-puheet hyvin nopeasti.

Nyt huippupuolustajan ulosannissa on suoranaista kaihoa mukana.

Lehtonen puhuu siitä, miten hänellä on ”varmasti annettavaa myös NHL-kaukaloissa”.

Jokereiden GM:n Jari Kurrin mukaan NHL-seurat eivät ole olleet häneen yhteydessä Lehtoseen liittyen. Yleisesti Kurri viittaa siihen, miten Jokereissa on keskitytty täysillä arkeen.

– Totta kai se mahdollisuus voi olla, Kurri viittaa siihen, voisiko Lehtonen jättää Jokerit jo kesällä.

– Me kyllä pystymme keskustelemaan asiat läpi ja katsomaan tilannetta, että jos se jotenkin etenee. Mutta en laita yhtään ajatuksia siihen tällä hetkellä.

– Nautimme nyt hänen esityksistään Jokereissa. Se on se iso juttu. Aika näyttää, että mitä tulevaisuus tuo tullessaan, Kurri pohtii.  

Lue myös:

    Uusimmat