NHL-sensaatio Henri Jokiharju fiilisteli kohtaamistaan urheilulegendan kanssa – "Epätodellista"

Chicago Blackhawksin Henri Jokiharju on aloittanut uransa ensimmäisen NHL-kauden varsin vakuuttavasti. Vielä viime kaudella juniorisarja WHL:ssä pelannut toisen polven huippukiekkoilija on kerännyt kauden kuudessa NHL-ottelussaan pisteet 0+5.

Pääkuvan videolla kuvaa suomalaispelaajien edesottamuksista perjantain vastaisen yön NHL-kierrokselta.

Jokiharjun edustama Blackhawks on niittänyt 2000-luvulla runsaasti menestystä, ja Chicago on tunnetusti muutenkin urheilukaupunki, jossa pelataan jääkiekon lisäksi pääsarjatasolla myös baseballia, koripalloa ja amerikkalaista jalkapalloa. 1990-luvun lopulta saakka kaupungissa on ollut kuitenkin myös eurooppalaisille tutumpaa jalkapalloa pelaava seura, Chicago Fire.

Firen viime vuodet ovat olleet vaikeita, vaikka joukkueessa pelaakin muun muassa saksalainen maailmanmestari Bastian Schweinsteiger. Bayern München -legenda on monipuolinen urheilumies, ja hän oli torstaina katsomassa Blackhawksin ja Arizona Coyotesin välistä kamppailua United Centerissä.

19-vuotias Jokiharju päättikin kaapata Schweinsteigerin yhteiskuvaan pukukopin uumenissa ja julkaista syntyneen otoksen Instagram-tilillään. Kohtaaminen teki selvästi vaikutuksen Jokiharjuun, joka fiilisteli kuvatekstissä: "Epätodellista tavata Bastian Schweinsteiger".

Jokiharjun kausi jatkuu lauantaina paikallista aikaa, kun Blackhawks matkaa Columbus Blue Jacketsin vieraaksi.

Lue myös:

    Uusimmat