NHL:n yön suomalaiset: Mikko Rantanen venytti pisteputkea, myös Joonas Donskoi maalasi – kultaleijona vahvistaa asemiaan Anaheim-puolustuksessa

Dallas Stars avasi NHL-kautensa vahvalla suomalaispanoksella Suomen aikaa lauantaiaamuna. Starsin lisäksi vahvassa vireessä olivat Coloradon suomalaishyökkääjät.

Mikko Rantanen teki tehopisteitä neljännessä ottelussa peräkkäin, kun noustelainen iski Coloradon 2-1-johtomaalin päätöserässä Bowen Byramin maistuvasta syötöstä.

Rantanen on tehnyt nyt viiteen otteluun tehot 4+2.

Coloradon avausmaalista vastasi kolmosketjun laidassa hyökännyt Joonas Donskoi.

Ylivoimalla syntyneessä osumassa Avalanchen kanadalaispuolustaja Samuel Girard houkutteli taidokkaasti painetta puolelleen ja vapautti poikittaissyötöllä Donskoin, joka niittasi kiekon tolpan kautta verkkoon.

Katso Donskoin osuma alapuolella olevasta twiitistä

NHL:n alkukauden suomalaisiin onnistujiin lukeutuu myös Anaheim Ducksin puolustaja Jani Hakanpää.

Kevään 2019 Leijonien maailmanmestaruusjoukkueeseen lukeutunut Hakanpää on kasvattanut peliaikaansa tasaisesti. Suomalaiselle lienee jatkossa luvassa lisää vastuuta puolustaja Josh Mansonin pudottua kuudeksi viikoksi sairaslomalle.

Lauantaiaamuna Ducks hävisi Coloradolle jatkoajan jälkeen 2-3 Hakanpään kellottaessa peliaikaa reilut 20 minuuttia. Tehotilastoon merkittiin lukema +1.

NHL:n suomalaistilastot pe-la-yönä:


Pittsburgh - Rangers 4-3 vl. 
Kakko       NYR 1+0  1 0 2 -    15.40 
Kapanen     PIT 0+1  1 0 0 -    13.28 

Toronto - Edmonton   4-2 
Puljujärvi  EDM 0+0  0 0 4 -    11.56 
Koskinen    EDM 25/28           58.14 

Washington - Buffalo 4-3 vl. 
Jokiharju   BUF 0+0  0 0 2 -    22.28 
Ristolainen BUF 0+0  2 2 2 -    26.39 

Chicago - Detroit    4-1 
Filppula    DET 0+0 -1 2 0 5/10 15.00 
Lankinen    CHI 30/31           59.48 

Minnesota - San Jose 4-1 
Kähkönen    MIN 17/17           40.00 

Dallas - Nashville   7-0 
Granlund    NSH 0+0  0 0 4 2/4  17.51 
Haula       NSH 0+0  0 0 1 6/14 15.07 
Rinne       NSH 6/8             20.00 
Saros       NSH 15/20           39.57 
Hintz       DAL 0+2  0 0 0 7/17 18.14 
Kiviranta   DAL 1+1  2 0 2 -    11.55 
Heiskanen   DAL 0+1  1 0 2 -    18.54 
Lindell     DAL 1+0  1 0 3 -    22.01 

Arizona - Vegas      5-2 
ei suomalaisia. 

Anaheim - Colorado   2-3 ja. 
Donskoi     COL 1+0  0 0 1 1/1  10.52 
Rantanen    COL 1+0  1 0 2 -    21.33 
Hakanpää    ANA 0+0  1 0 2 -    20.03

Tehopisteet, +-, jäähyt, laukaukset, aloitusvoitot/aloitukset, jääaika. Maalivahdit: torjunnat/laukaukset.

Lue myös:

    Uusimmat