NHL:n yön suomalaiset: Juuso Välimäki nakuttelee tarkasti

Calgary Flamesin suomalaispuolustaja Juuso Välimäki nakuttaa kellontarkkaa jälkeä jääkiekon NHL:ssä. Tuore syöttöpiste tuli 3–2-voitossa Winnipeg Jetsiä vastaan, kun Välimäki alusti laukauksellaan joukkueensa toisen maalin.

Välimäki lähetti toisessa erässä hyökkäyssiniviivan tuntumasta rannelaukauksen kohti Winnipegin maalia. Byron Froese muutti taitavalla ohjauksellaan kiekon lentoradan, ja limppu lensi oikeaan yläkulmaan. Froesen ensimmäinen Calgary-osuma vei Flamesin 2–1-johtoon.

Nikolaj Ehlers toi myöhemmin toisessa erässä Winnipegin tasoihin, mutta Calgaryn 3–2-voittomaalin iski teki vajaat kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan päättymistä ylivoimalla Elias Lindholm.

Välimäki on viime ajat napannut yhden syöttöpisteen joka toisessa ottelussaan. Tämä kaava on jatkunut helmikuun alusta lähtien näin: syöttöpiste, ei pisteitä, syöttöpiste, ei pisteitä, syöttöpiste.

Välimäki avasi kauden pistetilinsä syöttöpinnalla 26. tammikuuta Toronto Maple Leafsia vastaan, ja sen jälkeen nähtiin ainoa "kauneusvirhe", kun ennen seuraavaa syöttöpistettä välissä ehti olla kaksi ottelua.

Tämän NHL-kauden saldo Välimäellä on 12 ottelun jälkeen 0+4.

NHL:n suomalaistilastot ti-ke-yönä:


Florida - Detroit      2-1
Barkov      FLA 0+0  0 0 1 8/16 19.11
Luostarinen FLA 0+0  0 0 0 2/6  16.23
Nutivaara   FLA 0+0  0 0 3  -   15.36
Lammikko    FLA ei kokoonpanossa 
Filppula    DET ei kokoonpanossa

Ottawa - Edmonton      2-3
Puljujärvi  EDM 0+0 -1 0 2  -   16.31
Koskinen    EDM 40/42           60.00

Nashville - Tampa Bay  1-6
Granlund    NSH 0+0 -1 0 1 0/1  19.43
Saros       NSH 24/30           59.49
Rinne       NSH luukkuvahti
Haula       NSH ei kokoonpanossa

Dallas - Chicago       1-2 ja.
Hintz       DAL 1+0 +1 0 3 7/11 17.32
Kiviranta   DAL 0+0  0 0 0  -   17.33
Heiskanen   DAL 0+0  0 0 3  -   25.28
Lindell     DAL 0+0 +1 0 3  -   28.06
Lankinen    CHI 34/35           62.13

Vegas - Anaheim        5-4
Hakanpää    ANA 0+0 -2 0 1  -   17.13

Los Angeles - San Jose 3-4 vl.
Määttä      LAK 0+0  0 0 1  -   17.24

Calgary - Winnipeg     3-2
Välimäki    CGY 0+1  0 0 4  -   17.09
Vesalainen  WPG 0+0  0 0 0  -   12.31
Niku        WPG ei kokoonpanossa

Tehopisteet, +-, jäähyt, laukaukset, aloitusvoitot/aloitukset, jääaika. Maalivahdit: torjunnat/laukaukset.

Lue myös:

    Uusimmat