NHL-draftin kärkiehdokas vakuutti suomalaisvalmentajan – Kaapo Kakonkin nimi nousi esille spekulaatioissa

2:05
Kaapo Kakko kertoi kuulumisiaan ja kertasi vaikeaa tulokaskauttaan MTV Urheilulle 27. toukokuuta.

Saksa tuottaa kiihtyvällä tahdilla hyviä nuoria pelaajia NHL-joukkueiden käyttöön. Saksan nuorten maajoukkueen valmentaja Toni Söderholm on seurannut tarkkaan Tim Stützleä, jota povataan seuraavan NHL-varaustilaisuuden terävimpään kärkeen.

Jääkiekon tulevaisuuden ympärillä on ollut mustia pilviä koronaviruksen takia, mutta ainakaan viihdyttävistä yksilöistä lajin elinvoima ei ole kiinni.

NHL:n draftin tarkkaa päivämäärää ei ole vielä julkistettu, mutta se on selvää, että kärjessä häärii jälleen joukko superlahjakkaita pelaajia. 

Mikä parasta, huippupelaajia tulee yhä laajemmasta piiristä. 

Saksalainen jääkiekkoilu on nostanut profiiliaan, mistä oli osoituksena esimerkiksi huikea nousu vuoden 2018 olympiafinaaliin. Sen lisäksi juniorituotanto puskee koko ajan kiihtyvällä tahdilla hyviä aihioita. Viime kesänä Detroit Red Wings varasi koko varaustilaisuuden kuudentena puolustaja Moritz Seiderin

Seuraavassa draftissa isoimmat katseet kohdistuvat Adler Mannheimin hyökkääjään Tim Stützleen. 

Kiekkomaailman huipulle voi tätä nykyä ponnistaa vaikka saksalaisesta 76 000 asukkaan pikkukylästä Viersenistä.  

Söderholmin valmennuksessa

Vuoden 2020 draft-painoksen ykköstila on jaettu jo ajat sitten QMJHL:n Rimouski Oceanicin Alexis Lafrenierelle, mutta seuraavista sijoista tuleekin kova kamppailu. 

Varausikäisiä listaava International Scouting Services rankkasi Stützlen koko varaustilaisuuden kakkoseksi ennen OHL-seura Erie Ottersissa pelaavaa puolustajaa Jamie Drysdalea

Stützlen tasosta kertoo jotain, että paras suomalainen listalla on kahdeksanneksi rankattu HIFK:n Anton Lundell, joka on pelannut jo kaksi kautta SM-liigaa. 

Stützle pelasi viime talvena 20-vuotiaiden MM-kisajoukkueessa, jonka apuvalmentajana työskentelee suomalainen Toni Söderholm. Alaikäinen hyökkääjä merkkautti viidessä ottelussa viisi syöttöpisteessä. 

– Huipputalentti, Söderholm kiteyttää MTV Urheilulle.  

Juttu jatku kuvan alla. 

Vertailu Draisaitliin ontuu

Kun Saksasta tulee lupaava juniori, häntä verrataan automaattisesti maan tämän hetken ykköskiekkoilijaan, Leon Draisaitliin

Edmonton Oilersin tähtihyökkääjä oli pistepörssin ykkönen, kun NHL:n runkosarjan pelit päätettiin lopettaa. Draisaitl on toistaiseksi kaikkien aikojen korkein saksalaisvaraus: Oilers nappasi hänet kolmantena vuonna 2014. 

Pelityyliltään melko kevytrakenteinen Stützle on kuitenkin toista maata kuin kolossaalinen Draisaitl. Stützle muistuttaa enemmän suosikkipelaajaansa, Draisaitlin aisaparia Connor McDavidia

– Hän on hyvä tekemään peliä ja tosi taitava. Työmoraalikin on kohdallaan, Söderholm arvioi. 

– Stützle liikkuu aika sähäkästi, mutta muuten suorassa luistelussa pitää tulla vahvemmaksi. NHL-joukkueet purkavat pelillisen suorituksen atomeiksi, mutta he yrittävät selvittää varsinkin kärkivarausten luonteen tarkkaan. 

– Tyyppinä hän on sosiaalinen ja iloinen, Söderholm vahvistaa.

Suomalaisten joukkuekaveri

Vaikka Saksan DEL ei ole maailman viiden parhaan liigan joukossa, sielläkin on huippupelaajia, joiden seassa taisteleminen kehittää monella tavalla enemmän kuin juniorisarjat. Mannheimin sisäisen pistepörssin voitti SM-liigasta tuttu Borna Rendulic, ja joukkueen vahvuuteen kuuluvat NHL:ssäkin pelanneet Ben Smith, Andrew Desjardins ja Marcel Goc

Suomalaisväriä joukkueeseen toivat puolustaja Joonas Lehtivuori sekä hyökkääjät Tommi Huhtala ja Jan-Mikael Järvinen

Stützle iski viime kaudella 41 otteluun seitsemän maalia ja antoi 27 syöttöpistettä. Söderholm sanoo, että Stützle pystyy jo nuorella iällä pelaamaan kokeneempien ja kovien ketjukavereiden kanssa, mikä on taito sinänsä. 

Mannheimin valmentaja Pavel Gross sanoi The Hockey Newsissä, että Stützle on erinomainen ohittamaan vastustajan yhdellä yhtä vastaan -tilanteissa. 

– Hän pystyy tunnistamaan tilanteet ja luomaan maalintekopaikkoja joukkuekavereille. Se on jotain mitä valmentaja ei voi opettaa. 

Juttu jatkuu kuvan alla. 

Kakko esimerkkinä kovasta hyppäyksestä

Niin hyvät kuin lähtökohdat ovatkin, NHL-maailmassa tulokkaalle iskee vastaan useimmiten betoniseinä.  

Gross vertasi THN:ssä Stützleä Vancouver Canucksin Elias Pettersoniin. Isoin ero tulee kuitenkin laukauksen tasossa. Vaikka Pettersoninkin raamit ovat kevyet, kuti lähtee kovaa, nopeasti ja tarkasti. 

Ja sitten se voimapuoli. Vaikka Stützle on jo osoittanut pärjäävänsä miesten keskellä Euroopan mitassa kovassa sarjassa, NHL-kehissä papua pitää olla taas vähän enemmän. 

Saksan nuorten maajoukkueen päävalmentaja Tobias Abstreiter muistutti realiteeteista. 

– Vaikka kyseessä olisi Kaapo Kakko tai Jack Hughes, tai kuka tahansa joka pelaa heti NHL:ssä, pitää kiekotonta pelaamista parantaa. 

– Se on hyvin tärkeä osa, jonka valmentajat haluavat nähdä. Valmentajat haluavat tuntea olonsa hyväksi, kun he panevat nuoren pelaajan jäälle. 

Stützle on luontaisesti sentteri, mutta kokeili viime kaudella enemmän laitahyökkääjän tonttia. Se voi olla hyvä ratkaisu, koska keskushyökkääjän paikka on tulokkaalle NHL:ssä kovin raskas. 

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja