Neuvostoliitto käytti ydinreaktorilla toimivia majakoita – generaattorien varastaminen kävi roistojen kohtaloksi

Tiesitkö, että Neuvostoliitto rakensi aikanaan pohjois- ja länsivesilleen ydinreaktioilla toimivia majakoita?

Etenkin pimeällä ja kylmällä koillisväylällä oli tarve majakoille, mutta karujen olosuhteiden vuoksi majakanvartijoita oli vaikea löytää. Kylmän sodan hengessä Neuvostoliitto päätti ratkaista ongelman ydinvoimalla.

Kun majakkaan asentaa strontium-90-isotoopilla toimivan lämpösähköisen generaattorin, se valaisee ympäri vuoden ilman ylläpitoa. Voimakkaasti säteilevä strontium on lämmintä, mikä synnyttää generaattorissa sähkövirran, jolla lamppu pidetään päällä. Hyötysuhde on huono mutta riittävä.

Megaprojects-verkkosivun mukaan Neuvostoliitto asensi näitä Beta-M-nimisiä generaattoreita yli tuhat ympäri pohjoisvesiään ja Itämerelle aina 1980-luvun lopulle saakka.

– Niitä oli Viron, Latvian ja Liettuankin rannikolla kymmeniä, kertoo LUT-yliopiston ydintekniikan professori Juhani Hyvärinen.

1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen ympäristöjärjestö Bellona raportoi 132 ydinmajakan olemassaolosta.

Majakkoja on luultavasti rakennettu enemmänkin, satoja. Ongelmana oli, että useita generaattoreita varastettiin, mikä oli vaaraksi sekä rosvoille itselleen että heidän ympäristölleen.

–Tällaisia tapauksia oli. Joku murtautui majakkaan sisään, purki systeemin ja löysi lämpimän sauvan.”

Hyvärisen mukaan pahaa-aavistamaton varas on saattanut ilahtua helposta lämmitysjärjestelmästä ja viedä sauvan kotiinsa.

– Henkihän siinä lähti.

Suurin osa majakoista sijaitsee nykyään kaukana Venäjän pohjoisrajalla, mutta ainakin yhden tiedetään olevan vain kilometrin päässä Norjan rajasta.

Kun Baltian maat itsenäistyivät, säteilylähteet kerättiin Hyvärisen mukaan pois.

Megaprojects kuitenkin kertoo, että joidenkin vuonna 2016 julkaistujen raporttien mukaan Venäjä haluaisi ottaa ydinmajakat uudelleen käyttöön. Tällä kertaa säteilylähteenä olisi strontiumin sijasta nikkeli-63.

Nikkeli olisi kieltämättä turvallisempi vaihtoehto, sillä se ei emittoi tappavaa gammasäteilyä. Huolenaiheena on silti majakan nikkelistä tehdyn mahdollisen likaisen pommin päätyminen vääriin käsiin.

Majakoista voi katsoa lisää BBC:n Youtube-videolla. Video on osittain venäjäksi.

Lue myös:

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja