Netanyahu: Lähiö rakennetaan vastustuksesta huolimatta

Pääministeri Benjamin Netanyahu vahvisti tänään, että Israelin hallitus aikoo toteuttaa suunnitelmansa uuden juutalaislähiön rakentamisesta Itä-Jerusalemiin. Netanyahu ilmoitti asiasta yhdessä Jordanian kuninkaan Husseinin kanssa pitämässään lehdistötilaisuudessa.

Sekä Hussein että palestiinalaisten presidentti Jasser Arafat olivat vedonneet Netanyahuun, jotta kiistoja herättänyt rakennusprojekti peruttaisiin. Netanyahun mukaan rakennustyöt alkavat jo tällä viikolla. Hän kertoi soittaneensa Arafatille yhdessä Husseinin kanssa tänään, jotta kiista ratkeaisi. Kiista ei ratkennut, mutta yhteydenpito jatkuu, hän totesi.

Netanyahu kertoi keskustelleensa Husseinin kanssa monista tavoista edistää rauhaa Lähi-idässä. Yksi esillä ollut asia oli palestiinalaisten lentokentän avaaminen Gazan alueelle. Hanke on ollut jäissä kuukausia, koska Israel on vaatinut kenttää täydelliseen valvontaansa.

Hussein surunvalittelukäynnillä

Kuningas Hussein kävi tänään henkilökohtaisella surunvalittelukäynnillä jordanialaissotilaan ampumien seitsemän israelilaisen koulutytön kodeissa. Hänet otettiin lämpimästi vastaan Israelissa.

Punaisella arabihuivilla päänsä peittänyt kuningas istui omaisten seuraan kodin lattialle, mikä on tapana surevissa juutalaisperheissä. Kuolleen tytön vanhemmat näyttivät Husseinille kuvia tyttärestään.

Husseinia seurasi surunvalittelukäynneille Israelin pääministeri Benjamin Netanyahu, jonka suhteet Jordanian kuninkaaseen ovat olleet viime aikoina poikkeuksellisen kireät mm. suunnitellun juutalaissiirtokunnan takia. Surmatun tytön kotona Hussein taputti Netanyahua kuitenkin ystävällisesti olalle, ja vakuutti tytön vanhemmille, että hän ja Netanyahu ovat päättäväisesti varmistamassa nykyajan lapsille parempaa tulevaisuutta kuin aiemmille sukupolville.

Useat kymmenet ihmiset olivat kokoontuneet sateessa tervehtimään naapurimaan kuningasta, jonka henkilökohtaista vierailua tunnuttiin arvostavan suuresti paikallisten asukkaiden piirissä. Jordanialaisten viranomaisten mukaan koulutyttöjen linja-autoa torstaina Israelin ja Jordanian rajalla ampunut kersantti Ahmed Mustafa al-Daqamsa oli toiminut yksin.
(STT-AFP-Reuter)

Lue myös:

    Uusimmat