Nesteen pääluottamusmies: Ministerin pitää tarjota muutakin kuin pullakahvit

Nesteen henkilöstöryhmät ovat peruuttaneet ensi viikolle suunnittelemansa polttoaineiden jakelun keskeytyksen. Jakelu uhkasi keskeytyä viikoksi juhannuksen jälkeen.

Peruuntumiseen vaikutti tieto siitä, että omistajaohjauksesta vastaava ministeri Mika Lintilä (kesk.) aikoo tavata henkilöstön edustajia ja keskustella tilanteesta. Tapaaminen on todennäköisesti ensi viikolla, vahvistettiin työ- ja elinkeinoministeriöstä keskiviikkona.

Yksi Nesteen henkilöstön edustajista, pääluottamusmies Sami Ryynänen arvioi STT:lle, että uhka poliittisiin mielenilmauksiin on kaikesta huolimatta yhä olemassa.

Ryynäsen mukaan Lintilältä odotetaan mahdollisessa tapaamisessa lisävaloa Nesteen tilanteeseen. Ryynänen ei halua yksilöidä henkilöstön edustajien mahdollisia toiveita tai vaatimuksia, mutta huolta on ollut muun muassa siitä, että päätäntävalta Nesteessä siirtyisi pois Suomesta.

– Mikä tahansa taho (sitten onkin omistajana), mutta että pystyttäisiin turvaamaan enemmistöomistus Suomessa. Silloin ainakin henkilökohtaisesti huolet olisivat poissa.

Lintilältä odotetaan konkretiaa

Ryynänen odottaa Lintilältä konkretiaa mahdollisessa ensi viikon tapaamisessa. Muussa tapauksessa uhka poliittisten mielenilmausten järjestämiseen on Ryynäsen mukaan "vakavasti olemassa".

– Ei riitä, että sinne mennään (Lintilän kanssa) juomaan kupit kahvia ja syömään pullaa, hän painottaa.

Hallitus on ajanut läpi muutoksia omistajaohjauslakiin, joiden tuella valtion omistusosuutta Nesteessä voidaan laskea 33,4 prosenttiin nykyisestä 50,1 prosentista. Samalla on perustettu Valtion Kehitysyhtiö (Vake), johon on päätetty siirtää osakkeita 2,4 miljardin euron edestä.

– Omistusten siirto Vakeen avaa mahdollisuuden ulkopuoliselle taholle hankkia yhtiön osake-enemmistön ja vaarantaa yhtiön pitkäjänteisen kehittämisen. Nesteen henkilöstössä kasvaa huoli, että Vaken perustaminen on vain välivaihe valtion omistuksen yksityistämisessä, sanottiin Nesteen henkilöstöryhmien tiedotteessa tiistaina. 

Lue myös:

    Uusimmat