Neljä hiljaista merkkiä voivat kertoa sepelvaltimotaudista
Tukkeutuneet verisuonet voivat ilmoitella itsestään jo ennen minkäänlaisia sydänoireita. Reader’s Digest listasi neljä hiljaista ja yllättävää, mahdollisesti sepelvaltimotaudista kertovaa merkkiä.
Erektiohäiriö
Kun mies ei kykene yhdyntään erektion puuttumisen tai lopahtamisen takia, puhutaan erektiohäiriöistä. Ongelmaan voi olla monia syitä, mutta jos se toistuu jatkuvasti, kannattaa ottaa huomioon mahdollisuus, että kyseessä onkin sepelvaltimotaudin ensimmäinen merkki.
Tutkimuksiin perustuen on esitetty, että erektiohäiriön ja sepelvaltimotaudin toteamisen välillä voi olla kolmen–viiden vuoden viive. Pelkkään pilleripurkkiin tarttumisen sijaan onkin hyvä selvittää, löytyykö taustalta terveydellisiä syitä.
Kaljuuntuminen
Kaljuuntumisen on tutkimuksissa todettu ennustavan sydän- ja verisuonisairauksia kaiken ikäisillä ihmisillä – erityisesti, jos se kohdistuu päälaelle, alkaa varhaisella iällä, etenee nopeasti ja yhdistyy vatsakkuuteen.
Korvapoimu
Väitetään, että sepelvaltimopotilailla on tavallista useammin korvassaan korvanipukan halki ulottava poimu. Tämän niin sanotun koronaaripoimun yhteydestä sepelvaltimotautiin löytyy kuitenkin ristiriitaista tietoa. Joidenkin asiantuntijoiden mielestä poimu on vain yleinen merkki vanhenemisesta. Toisaalla kerrotaan, että sen on havaittu toimivan ennustavana tekijänä jopa muut riskitekijät, kuten ikä ja tupakointi, huomioon ottaen.
Pohjekipu kävellessä
Niin sanottu katkokävely eli klaudikaatio voi kertoa valtimotaudista ja siitä, että ahtaumat estävät verenkiertoa jaloissa. Katkokävelystä puhutaan, kun ihmisen pohkeeseen alkaa kävellessä sattua pahasti. Jalka voi myös tuntua väsyneeltä ja puutuneelta. Muutaman minuutin levon jälkeen kipu katoaa ja kävely voi jatkua, mutta hetken päästä kävelyn jatkuessa kipukin palaa.
Katkokävelyä alkaa esiintyä keski-iän jälkeen, 50–60-vuotiaista miehistä sitä on noin 1–5 prosentilla ja yli 70-vuotiaista 5–10 prosentilla. Jos oireen tunnistaa itsellään, se pitää tutkia ja mahdollisesti sen mukaisesti muuttaa elintapoja sepelvaltimotautia ehkäiseviksi.
Lähteet: Rd.com, Seksuaaliterveysklinikka.fi, Terveyskirjasto.fi
Opi ensiapua ja päivitä ensiapulaukku!
Studio55.fi-lähetyksessä opeteltiin ensiaputaitoja toukokuussa 2013.
Uusimmat
-
18:34
Vihreät uusi johtajistonsa täysin: Tässä uudet varapuheenjohtajat
-
18:21
MTV Uutiset 4-vuotiaan lapsen suruhartaudessa Joensuussa: "Ihmisillä tarve muistaa pienokaista"
-
18:21
Viivi Lehikoinen tarrasi kakkossijaan Sveitsissä – tuore Suomen ennätys oli lähellä parantua
-
18:20
Seiska: Janni Hussi ja Joel Harkimo menivät naimisiin
-
18:15
Vappu Pimiä tapasi ensimmäistä kertaa Esko Koveron – somessa vitsaillaan: "Ethän nyt vaan Salkkareiden kuvauksissa ole..."
-
17:47
Entiseltä yhdysvaltalaiskenraalilta selvä lista Ukrainalle: Näitä seitsemää asiaa vastahyökkäyksessä onnistuminen vaatii
-
17:40
Suomen moukaritähti sinkosi uransa parhaan heittosarjan! Oma ennätys parani merkittävästi
-
17:30
Joensuussa suruhartaus epäillyn murhan kohteeksi joutuneen 4-vuotiaan muistolle: "Ihmiset ovat järkyttyneitä"
-
17:27
Nainen maksoi 280 euroa kakusta – lopputulos jätti täysin sanattomaksi
-
17:22
Sofia Virta on vihreiden uusi puheenjohtaja
-
17:12
Zelenskyi vahvistaa: "Ukrainan vastahyökkäys on alkanut" – yksityiskohdista vaietaan
-
17:05
Erling Haaland lytättiin tylysti ennen Mestarien liigan finaalia – tämä supertähden heikkous nousi esille
-
16:52
Henriksson hallitusneuvotteluista RKP:n tiedotustilaisuudessa: "Tarvitaan pieniä ihmeitä"
-
16:33
Zelenskyi: Ukrainan vastahyökkäys on käynnissä – MTV seuraa sotaa
-
16:26
Ranskassa lapsia puukottanutta miestä syytetään murhan yrityksestä
-
16:25
Paljastuksia Love Island Suomi -jaksosta! Sinkku kertoo vankan mielipiteensä: "Pitää sanoa sille"
-
16:10
Terroristien hyökkäys hotelliin Somalian Mogadishussa on saatu loppumaan
-
16:00
Mestarien liigan finaali saamassa poikkeuksellisen harvinaisen arvovieraan – Manchester Cityllä mahdollisuus tehdä kaksinkertaisesti historiaa
-
15:51
Karhujen K18-hetki yllätti Keijon Kuusamossa: "Melkein lotossa voittaa ennemmin kuin saa kuvattua tuollaisen"
-
15:45
"Päihtyneen oloinen" moottorisahamies kaatoi ison koivun keskellä omakotitaloaluetta Heinolassa
-
Lataa lisää