Nelivuotiaan maanantairomahduksesta tuli hitti – tähän samaistuu moni aikuinenkin
Landry King, 4, romahti kohdatessaan aamubussinsa ja nousi pian somesuosikiksi.
4-vuotiaan reaktio maanantaiaamuun teki hänestä hetkessä somesuosikin. Landry King, 4, oli nousemassa yhteiskuljetusbussiin mennäkseen esikouluun, mutta rojahtikin auton nähdessään maahan.
– Minun piti panna maski päähän, ja laitoin sen, ja minua väsytti niin, että kävin makaamaan ja putosin siihen, Landry kuvaa.
Katso tapaus yllä olevalta videolta!
Isän mukaan lapsi voi väsyneenä olla "aika ylidramaattinen"
Landry nousi somesuosioon, kun koulu jakoi videon somessa, missä se keräsi satoja tuhansia katsojia. Moni pystyi samaistumaan maahan rohjahtaneeseen amerikkalaispoikaan.
– Liian hauskaa! Landry, oloni oli aivan sama tänä aamuna, Facebookissa ilakoidaan.
– Kun hän on todella väsynyt, hänestä tulee ärtynyt ja sitten aika ylidramaattinen, isä Jason kuvaa.
"Aikuistuminen on sitä, kun oppii tekemään tuon päässään..."
Vanhemmat kiittelevät bussikuskien toimintaa: kärsivällinen kuski kävi ottamassa maassa retkottanutta Landrya kädestä ja auttoi tämän autoon.
– Joku kommentoi, että aikuistuminen on sitä, kun oppii tekemään tuon [romahduksen] päässään eikä fyysisesti, äiti Missi kuvailee.
– Se on juuri niin! Tuolta meistä kaikista varmaan tuntuu maanantaina, ja siksi se varmaan on niin samaistuttavaa: näet bussin ja ajattelet "en pysty tänään".
Lähteet: CNN, Facebook.com/AndoverPublicSchools
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää