Negatiiviset Nuoret möykkää, remuaa eikä nöyristele: "Olemme livenä parempia kuin levyllä"

Negatiiviset Nuoret 2
Toni Hemmilä
Julkaistu 17.04.2017 09:52
Toimittajan kuva
Visa Högmander

visa.hogmander@mtv.fi

Debyyttilevynsä pian julkaisevat lahtelaisnuoret yhdistelevät musiikissaan punkia ja räppiä, mutta vihaavat turhaa lokeroimista.

Negatiiviset Nuoret julkaisee esikoisalbuminsa Negatiiviset Nuoret 21. huhtikuuta. Parikymppisten lahtelaisten Eetun ja Ollin muodostama, keikkatilanteessa viisihenkiseksi laajentuva kokoonpano yhdistää musiikissaan punk-meiningin räppiin.

Bändi syntyi, kun kitaraa soittava ja kertosäkeissä laulava Eetu ehdotti Ollille, että tämä räppäisi punk-taustojen päälle.

– Siitä homma lähti etenemään. Kun olimme testanneet, miten räppi sopii punk-taustojen päälle, meillä olikin jo biisejä kasassa. Rupesimme kyselemään frendejä soittamaan bändiin. Sen jälkeen kokoonpano on muuttunut pari kertaan, Olli kertoo MTV:n haastattelussa.

– Minä olen perustanut muinoin ekat rokkibändini Eetun kanssa. Alun perin minua pyydettiin Negatiivisiin Nuoriin mukaan jo bändin perustamisvaiheessa, mutta olin silloin kiireinen muiden projektieni kanssa, toista kitaraa yhtyeessä soittava Jonne kertoo.


Eetu ja Jonne soittivat ensimmäisessä bändissään muun muassa Hurriganes- ja CCR-covereita. Bändin jäsenten musiikillinen tausta on hyvin laaja.

– Minulla on oikeastaan pelkästään räppitausta. Oma räppiproggis on kohta julkaisemassa musaa, sanoo bändin räppäri Olli.

– Naureskelimme juuri, että Jonne puuhaa folkia, Eetu lähes kaikkea, rumpalimme ja basistimme kyhäävät hardcore-musiikkia ja minä räppiä. Hitto, me teemme ihan kaikkea, Eetu, Olli ja Jonne nauravat.

Negatiiviset Nuoret liveHarzi Nyman

Negatiivisten Nuorten debyyttilevy julkaistaan pian, mutta yhtye valmistelee jo seuraavaa julkaisua.

– Ep olisi tarkoitus tehdä. Sitä ennen tarkoituksena olisi tehdä mahdollisimman paljon keikkoja, että pääsisi soittamaan uusia biisejä.

– Siitä voi saada vähän vääränlaisen kuvan musiikistamme, jos puhutaan punkin, rockin ja räpin risteytyksestä, Jonne pohtii bändin musiikkityylistä.


Jos kyse ei ole niin sanotusta genrejen risteytyksestä, niin miten Negatiivisten Nuorten musiikkia sitten pitäisi kuvailla? Vastaus tuntuu tulevan suoraan Jonnen sydämestä.

– Se on tuollaista möykkää ja remuamista. Hauskanpitoa. Lokeroiminen on ihan perseestä muutenkin. En minä tiedä. Tule keikalle kuuntelemaan! Siellä on aina hyvä meininki, kitaristi innostuu.

– Jengillä tuntuu olevan älyttömästi ennakkoluuloja. Punk-jengille räp saattaa olla kirosana ja toisinpäin. Keikoilla on jengiä laidasta laitaan ja kaikki diggaavat. Olemme livenä v*tusti parempia kuin levyllä. Mutta osta levy silti.

---

Artikkelia muokattu 18.4.2017 klo 2017: Kolme viimeistä sitaattia korjattu Jonnen sanomiksi.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki