CNN: Kalifornian ampujista toinen suunnitteli iskua jo aiemmin

Yhdysvalloissa toinen San Bernardinon epäillyistä ampujista suunnitteli aiemmin iskua toisen rikoskumppanin kanssa, kertoo CNN.

CNN:n lähteiden mukaan Syed Farook ja toinen henkilö suunnittelivat iskua Kaliforniassa jo vuonna 2012. Lähteet eivät kertoneet, kuinka pitkälle kaksikko pääsi iskun suunnittelussa tai mikä iskun kohde olisi ollut. Myöskään Farookin tuolloisen kumppanin henkilöllisyys ei ole tiedossa.

Lähteiden mukaan kaksikko luopui suunnitelmistaan sen jälkeen kun Kaliforniassa oli tehty useita terrorismiin liittyneitä pidätyksiä.

-He pelästyivät, yksi lähteistä kertoi CNN:n mukaan.

NBC: Suunnittelivat San Bernardinon iskua yli vuoden

Farook ja vaimonsa Tashfeen Malik kuolivat viime viikon keskiviikkona laukaustenvaihdossa poliisin kanssa. Sitä ennen heidän epäillään tappaneen 14 ihmistä hyökkäyksessä Farookin työpaikan joulujuhliin San Bernardinossa Etelä-Kaliforniassa.

NBC-uutisten mukaan pariskunta oli suunnitellut iskua ainakin vuoden. NBC:n viranomaislähteiden mukaan ampujat olivat myös suunnitelleet sitä, miten heidän puolivuotias lapsensa ja tämän isoäiti tulisivat toimeen iskun jälkeen.

Viranomaiset ovat myös saaneet lisätietoja miehestä, joka oli ostanut osan pariskunnan hallusta löydetyistä aseista. Uutistoimisto Reutersin näkemien asiakirjojen mukaan mies on heille sukua avioliiton kautta.

Asiakirjojen mukaan mies avioitui viime vuonna Farookin vanhemman veljen vaimon siskon kanssa. Miehen naapurien mukaan mies ja Farook olivat pitkäaikaisia ystäviä.

Poliisi on kuulustellut miestä ja tehnyt etsinnän hänen kotiinsa.  

Lue myös:

    Uusimmat