NBA:ssa jysähtämässä historian rahakkain sopimus

Serbialaistähti Nikola Jokic on jatkamassa koripalloliiga NBA:n Denver Nuggetsissa historiallisen rahakkaalla sopimuksella. Useat yhdysvaltalaismediat kertoivat torstaina NBA:n vapaan agenttien neuvotteluikkunan auettua, että Jokic ja Denver ovat sopineet suullisesti viisivuotisesta, 264 miljoonan dollarin jatkosopimuksesta.

Jokicin, 27, nykyinen sopimus ulottuu ensi vuoteen, joten jatkosopimus pitäisi hänet Denverissä vuoteen 2028. Sopimuksen viides vuosi on pelaajan optio. Denver Postin mukaan kyseessä olisi NBA-historian rahakkain sopimus. NBA:n sääntöjen mukaan sopimus voidaan vahvistaa virallisesti vasta 6. heinäkuuta.

Jokic on pelannut koko seitsemänvuotisen NBA-uransa Nuggetsissa. Kahdella viime kaudella hänet on valittu runkosarjan arvokkaimmaksi pelaajaksi.

Denverin kausi päättyi tänä vuonna jo huhtikuun lopulla pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella. Serbialainen antoi ymmärtää jo tuolloin, ettei ole halukas vaihtamaan seuraa.

– Jos sopimus on tarjolla, totta kai hyväksyn sen, koska pidän todella tästä organisaatiosta. Pidän ihmisistä, jotka ovat täällä töissä, Jokic sanoi Nuggetsin hävittyä tulevalle mestarille Golden State Warriorsille.

Lue myös:

    Uusimmat