Pihla Viitala tekee uutuuselokuvassa hurjan stuntin – hyppää kartanon ylimmän kerroksen ikkunasta alas: "Olen yllytyshullu"

Marian paratiisi -elokuvan pitkä traileri. 1:34

Pihla Viitala näyttelee Marian paratiisi -elokuvassa Maria Åkerblomia.

Marian paratiisi -elokuvassaMaria Åkerblomia näyttelevä Pihla Viitala sanoo roolin olleen haastava.

Unisaarnaaja Maria Åkerblom oli aikansa julkkis, jonka elämään Pihla Viitala tutustui erilaisten dokumenttien avulla. Hän haastatteli Åkerblomin kanssa eläneitä ihmisiä, joista osa uskoi yhä edesmenneen unisaarnaajan kykyihin. Osa haastatelluista vuorostaan piti Åkerblomia huijarina.

– Ihmisiltä tuli ristiriitaisia asioita, mikä näkyi myöhemmin myös hahmossa, Viitala kertoo taustatyöstään.

Rooli oli näyttelijän mukaan haastava, sillä yleensä katsojan halutaan pääsevän lähelle hahmoa, mutta tällä kertaa pitikin tehdä toisin. Åkerblomin elämässä näkyi Viitalan mielestä rakkauden vääristymä.

– Rakkaus oli Marialle sellainen tarve, jota hän ei ymmärtänyt. Maria ajatteli rakkauden olevan kuin vesi tai ruoka. Hän tarvitsi rakkautta, mutta hän ei osannut sitä kunnolla antaa, vaikka sitä paljon toivoikin, Viitala analysoi.

Elokuvassa nähdään hurja kohtaus, kun Viitalan esittämä Maria hyppää kartanon ylimmän kerroksen ikkunasta yövaatteissa.

– Olen yllytyshullu ja tykkään tehdä stunttini itse, näyttelijä hymyilee.

Toinen hermoja ja hyviä jalkapohjia vaatinut kohtaus oli Viitalan mukaan juokseminen paljain jaloin pimeässä metsässä. Hän mainitseekin löytäneensä useamman havunneulasen jalkapohjistaan.

Kuvausten aikana näyttelijä pääsi tutustumaan myös tanskandoggeihin, joita esiintyy elokuvassa. Viitala kertoo Åkerblomilla olleen lemmikkinä jopa leijonia, mutta niitä elokuvassa ei nähdä.

– Siitä en ole kauhean pahoillani, Viitala naurahtaa.


Lue myös:

    Uusimmat