Navalnyin tukijoita ja perheenjäseniä asetettu kotiarestiin – Navalnyi kannustaa vankilasta käsin ihmisiä kadulle sunnuntaina

Miltä näyttää Aleksei Navalnyin tulevaisuus tällä hetkellä? Emeritusprofessori:"Hän saattaa saada pitkänkin tuomion" 9:00
Kuinka pitkä vankeustuomio Navalnyia uhkaa?

Venäjällä vangitun oppositiojohtaja Aleksei Navalnyin tukijoita on asetettu kotiarestiin.

Navalnyin veli Oleg Navalnyi ja Moskovan toimiston koordinaattori Oleg Stepanov on asetettu kotiarestiin maaliskuuhun asti. Myös aktivisti ja Navalnyin tukijaa Ljubov Sobolia uhkaa vapauksien rajoittaminen, hänen asianajajansa sanoi.

Navalnyin perheeseen ja tukijoihin kohdistuva paine on kasvanut sen jälkeen, kun kymmeniätuhansia venäläisiä marssi viime viikonloppuna Navalnyin vapauttamisen puolesta. Uusia protesteja on suunniteltu myös tämän viikon sunnuntaille.

Venäjän viranomaiset ovat myös varoittaneet, että "massalevottumuuksiin" osallistuvat voivat joutua syytteisiin. Viime viikonlopun protestien jälkeen on otettu kiinni jo yli 4  000 ihmistä. Venäjän viranomaisten mukaan syynä on muun muassa kokoontumisrajoitusten rikkominen korona-aikana.

Navalnyi: Enemmistö on puolellamme

Navalnyi itse on kehottanut vankilastaan lähettämän viestin kautta ihmisiä kaduille.

– Enemmistö on puolellamme. Herätetään heidät, hän kirjoitti.

Navalnyi otettiin kiinni ja vangittiin aiemmin tässä kuussa, kun hän palasi Saksasta Venäjälle. Oppositiopoliitikko oli Saksassa saamassa hoitoa myrkytykseen, josta hän syyttää Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:ta.

Myös eri länsimaiden tutkimusten mukaan myrkytykseen käytettiin Novitshok-ryhmän hermomyrkkyä, joka viittaisi valtiolliseen toimijaan. Venäjä on kiistänyt, että FSB:lla olisi mitään tekemistä myrkytyksen kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat