Nauti tänään upeasta talvipäivästä ja jopa 30 asteen pakkasesta – hyhmäinen myrsky ja karmeat tulvat palaavat viikonlopuksi

Vielä tänään torstaina Suomessa voi nauttia viikon poutaisimmasta päivästä, MTV:n meteorologi Pekka Pouta hehkuttaa.

– Lapissa on mitattu yli 30 asteen pakkasia. Perjantaiksi ja lauantaiksi tulee ihan kunnolla sateita, Pouta jatkaa.

Sade voi etelässäkin alkaa lumen hyhmäisenä sekoituksena, kunnes taivaalta tulee silkkaa vettä. Ja sen jälkeen viime viikonlopun tulvat tekevät paluun.

Viikonloppuna tulvii monin paikoin Etelä- ja Länsi-Suomessa, varoittavat STT:n mukaan Ilmatieteen laitos ja Suomen ympäristökeskus (Syke).

Huomenna aamulla meriveden korkeus nousee varoitusrajalle isossa osassa rannikkoalueita. Lauantaina varoitetaan myrskypuuskista maan etelärannikolla.

STT:n mukaan Ympäristökeskuksen tulvakartoissa jokien ennustetaan tulvivan maan etelä- ja länsiosissa etenkin lauantaina.

Ilmatieteen laitos kertoo STT:lle, että Lappiin on puolestaan luvassa entisestään lisää lunta perjantaina.

– Lumisademäärät yltävät jopa 20 senttiin Tornion seudulla, päivystävä meteorologi Iiris Viljamaa Ilmatieteen laitokselta sanoo STT:lle.

Lapin lumikuormasta voi aiheutua jo vaaratilanteita, sillä sään lämmetessä lumen painon nousee.


Lue myös:

    Uusimmat