Nato kutsui Suomen ja Ruotsin keskustelemaan EU-yhteistyöstä

Suomen ja Ruotsin ulkoministerit on kutsuttu mukaan Nato-maiden kokoukseen, jossa keskustellaan Naton ja EU:n yhteistyön tiivistämisestä. Kaksipäiväinen kokous alkaa tänään Brysselissä.   

EU-yhteistyötä koskeva osuus järjestetään huomenna. Suomi ja Ruotsi ovat ainoita Naton ulkopuolisia maita, jotka on kutsuttu keskusteluun. Suomi kuuluu Ruotsin tavoin Naton edistyneiden kumppanimaiden ohjelmaan.  
Huomiseen keskusteluun osallistuu myös EU:n ulkoministeri Federica Mogherini. Suomea kokouksessa edustaa ulkoministeri Timo Soini (ps.).  
Diplomaattilähteiden mukaan Naton ja EU:n yhteistyössä yritetään nyt läpimurtoa, sillä kumpikaan taho ei kykene vastaamaan yksin Euroopan heikentyneeseen turvallisuustilanteeseen.  

Huominen keskustelu pohjustaa Naton heinäkuun huippukokousta Varsovassa. Sieltä on tarkoitus saada Naton ja EU:n yhteinen julkilausuma yhteistyön syventämisestä.  

– Nato ja EU kohtaavat ennennäkemättömiä turvallisuushaasteita. Niihin vastaamiseksi työskentelemme läheisemmin yhdessä kuin koskaan ennen. Mutta meidän on tehtävä enemmän, sanoi Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg eilen Brysselissä.  

Yhteistyötä pyritään lisäämään esimerkiksi merioperaatioissa, hybridiuhkiin vastaamisessa, kyberpuolustuksessa sekä harjoituksissa, joita voitaisiin järjestää yhdessä tai rinnakkain.  

Stoltenbergin mukaan harjoituksilla voitaisiin testata esimerkiksi hybridiuhkiin reagointia.

Kyproksen kysymys hiertää

Nato on tullut jo EU:n avuksi partioimaan Turkin ja Kreikan välistä Egeanmerta, missä yritetään kitkeä ihmissalakuljetusta ja hillitä Eurooppaan suuntaavaa muuttoliikettä.

Nato ja EU ovat tehneet yhteistyötä myös Balkanin ja Afganistanin vakauttamisessa. Usein toimet ovat kuitenkin olleet rinnakkaisia sen sijaan, että toimittaisiin aidosti yhdessä.  

Keskeinen este yhteistyölle on ollut Kyproksen ja Turkin välinen kiista. EU-maa Kypros on estänyt yhteistyötä EU:n puolella, kun taas Nato-maa Turkki on toiminut jarruna Naton puolella.  

Läpimurron saavuttaminen edellyttääkin Kyproksen kysymyksen ratkaisemista. Turkki on miehittänyt saaren pohjoisosaa vuodesta 1974 lähtien, eikä se tunnusta Kyproksen tasavaltaa. Viime kuukausina on ilmennyt kasvavaa toiveikkuutta kiistan ratkeamisesta kuluvan vuoden aikana.  

Nato-maat avaavat tänään kokouksen etelän uhkia koskevalla osuudella. Tarkoituksena on puhua muun muassa Syyriasta ja terrorismin torjunnasta. Illallisella aiheena on Venäjä.  

Huomenna kokous jatkuu EU-yhteistyötä sekä Afganistania koskevilla istunnoilla. Ulkoministeri Soini osallistuu molempiin huomisen osuuksiin.

Niinistö liittyi Nato-keskusteluun: Suomi ja Ruotsi päättävät erikseen 1:36

Lue myös:

    Uusimmat