Ulkoministeri Timo Soini Nato-kokoukseen – Itämeren turvallisuus yksi aiheista

Ulkoministeri Timo Soini (ps.) osallistuu tänään Naton ulkoministerikokoukseen, jossa keskustellaan Afganistanin sotilasoperaation jatkosta.  

Soini sai kutsun Brysselissä pidettävään kokoukseen kumppanimaan edustajana.

Suomi aikoo olla mukana Afganistanin operaatiossa myös ensi vuonna. Tällä hetkellä Suomella on Afganistanissa noin 40 sotilasta. Ensi vuonna määrää saatetaan hieman laskea.

Naton pääsihteeri Jens Stoltenberg sanoi eilen, että operaatio jatkuu ensi vuonna 12 000 sotilaalla, eli vahvuus pysyy nykyisellä tasolla.

Soini tapaa kokouksessa Stoltenbergin yhdessä Ruotsin-kollegansa Margot Wallströmin kanssa. Tarkoituksena on keskustella siitä, miten Suomi ja Ruotsi voivat Naton kumppanimaina osallistua Itämeren turvallisuuden ylläpitämiseen.  

Venäjä-selkkaus puhuttaa

Nato-maille tarjoutuu kokouksessa tilaisuus puida myös Turkin ja Venäjän välistä selkkausta. Natoon kuuluva Turkki ampui viime viikolla alas venäläishävittäjän, jonka kerrottiin lentäneen maan ilmatilassa. Stoltenberg rauhoitteli eilen tilannetta ja puolusti Turkin oikeutta suojella ilmatilaansa.  

Naton ulkoministerien odotetaan keskustelevan kylmän sodan aikana solmitusta sopimuksesta, jolla yritetään ennaltaehkäistä konflikteja esimerkiksi sotaharjoitusten kaltaisissa tilanteissa.  

Stoltenbergin mielestä sopimus on vanhentunut, ja pelisääntöjä Venäjän kanssa on uudistettava.

Nato-kokous jatkuu huomenna, jolloin sotilasliiton jäsenten odotetaan kutsuvan Montenegron jäsenmaaksi. Sen jälkeen neuvottelut Montenegron kanssa voitaisiin aloittaa. Naton edellisestä laajentumisesta on kulunut kuusi vuotta.

– Montenegron kutsuminen jäsenyysneuvotteluihin olisi historiallinen päätös. Se olisi merkki meidän jatkuvasta sitoutumisestamme Länsi-Balkanin alueeseen, Stoltenberg sanoi kokouksen alla.

Montenegron jäsenyysneuvottelujen aloittaminen voi lisätä jännitteitä Venäjän kanssa, sillä presidentti Vladimir Putin pitää Naton laajentumista keskeisenä uhkanaan.

Ukrainan kriisin jälkeen laajentumiseen on suhtauduttu Natossa varauksellisesti, mutta Montenegron jäsenyyskutsulla voitaisiin osoittaa, että sotilasliiton ovet ovat yhä auki.

Lue myös:

    Uusimmat