Nanna Karalahti avoimena eron jälkeen: "Minulle kuuluu tällä hetkellä todella hyvää"

Fitnesskaunotar Nanna Karalahti sekä jääkiekkoilija Jere Karalahti ilmoittivat erostaan kolme kuukautta sitten. 

Sittemmin Nanna Karalahti ja parin yksivuotias Jax-poika ovat viihtyneet ulkomailla. Karalahti julkaisi pitkästä aikaa blogikirjoituksen, jossa hän kertoo kaksikon kuulumisista. Äiti ja poika ovat matkustelleet esimerkiksi Sveitsissä ja tällä hetkellä he nautiskelevat olostaan Espanjan auringon alla. 

– Pitkä tovi on vierähtänyt blogin kirjoittamisesta. Pidin tietoisen tauon, koska elämässäni tapahtui suuria käänteitä ja halusin nauttia lomailusta ja läheisteni seurasta. Tietysti se pakka hajoaa hetkeksi, kun on työt, lapsi ja oma mieli hoidettavana ja tuntuu että jää menneisyyteen monissa asioissa, Karalahti kirjoittaa. 

– Mulle kuuluu tällä hetkellä todella hyvää. Tätä kirjoittaessa istun auringossa lomalla yhdessä äitini ja poikani kanssa, hän hehkuttaa. 


Personal trainerina työskennellyt Karalahti kertoo myös, että hänen treeninsä kulkevat hyvin, mutta vaativat soveltamista. 

– Olen päässyt taas treenaamaan kunnolla ja olen innostunut crossfitistä! Muutenkin sovellan paljon kun Jax on lähes koko ajan kanssani, Karalahti kirjoittaa ja lupaa tarjota vinkkejä myös faniensa treeneihin. 

Voit lukea Karalahden kirjoituksen kokonaisuudessaan täältä

Lue myös:

    Uusimmat