Nämä puolueet ovat Sipilän hallituksessa

Juha Sipilän uuteen hallitukseen on valikoitunut mukaan keskustan lisäksi perussuomalaiset ja kokoomus. 

Kolmikolla on eduskunnassa yhteensä 124 kansanedustajan enemmistö.

Oppositioon jäävät SDP, vasemmistoliitto, vihreät ja kristillisdemokraatit ja RKP.

Sipilä ilmoitti päätöksestään juuri suorassa nettilähetyksessä.

SDP:n puheenjohtajan Antti Rinteen mukaan puolue aikoo tehdä asiallista mutta kovaa oppositiopolitiikkaa.

- Tietenkin olen pettynyt, Rinne sanoo.


Myös vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö sanoo olevansa pettynyt. Vaalivoittajina vihreät olisivat Niinistön mukaan halunneet olla mukana.

Kristillisdemokraattien Päivi Räsänen piti ratkaisua odotettuna.

Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki oli jo etukäteen varma ulosjäämisestään.  

Pohjan valintaa Sipilä kuvaili työlääksi.

– Tämä ei ollut mikään helppo päätös. Omana ensisijaisena vaihtoehtonani olisi ollut neljän suurimman puolueen hallituspohja, Sipilä lisää.

Hänen mukaansa pienten puolueiden ottaminen mukaan oli vaihtoehto vielä viime metreille asti. RKP oli Sipilän mukaan mietinnässä vielä noin tunti sitten.   

Sipilä kertoi, että vaikeita päätöksiä on edessä ja ne koetetaan tehdä mahdollisimman oikeudenmukaisesti.

Perussuomalaisten Timo Soini korostaa, että nyt pitää tehdä oikeita päätöksiä.

- Teemme yhdessä ohjelman, jolla Suomi paremmaksi. Ei ole olemassa vaikeita päätöksiä vaan oikeita päätöksiä, Soini sanoo.

Kokoomuksen Alexander Stubbin mukaan neuvotteluihin lähdetään rakentavassa hengessä. Hänen mukaansa tärkeää on luottamus, yhteistyö ja päätöksentekokyky.

Stubb otti kantaa myös Suomen avoimuuteen.

- Tavoitteenamme on, että Suomi on ja pysyy avoimena, suvaitsevaisena ja kansainvälisenä maana, joka pitää huolen sekä ulkoisesta että sisäisestä turvallisuudesta.



Lue myös:

    Uusimmat