Suomalaisuus jyrää tänäkin vuonna Markkinointi & Mainonnan teettämässä arvostetuimpien brändien listassa. Brändiasiantuntija Lisa Sounio kertoo, mitä ajatuksia lista hänessä herättää.
Kun puhutaan brändeistä, puhutaan aina myös tunteista; erityisesti kotiin ja ihmisen elämään liittyvistä. Siksi Lisa Sounio ei ylläty, että listan kärkipaikkoja hallitsevat Fazerin Sininen sekä emobrändi Fazer.
− Kyseessä on mielihyvätuote. Se, että laitamme jotain makeaa suuhun, me haemme sillä rakkautta ja hyvää oloa, Sounio kuvaa.
Tunneperäiset mielikuvat liittyvät kiinteästi myös muihin listan menestyjiin. Esimerkiksi monien meistä lapsuudenkodissa ruoka nautittiin Arabian astioista.
− Arabia saa ihmiset ajattelemaan äidin tai tädin maitokannua, josta hän muistaa lapsuuden kesät. Tänä päivänä Arabian vanhat tuotteet ovat ylipäätään arvokkaampia kuin uudet.
− Fiskarsin tuotteet ovat taas miehekkäitä. Niissä on suorituskykyä ja pientä teknisyyttä, ne vetoavat suomalaiseen mentaliteettiin. Brändit kertovat kansallisista arvoista ja kansanluonteesta, Sounio lisää.
Menestysbrändin rakennuspalikat
Onnistuneen brändin rakentamisessa vaikuttaa vahvasti myös viestintä. Sounion mukaan amerikkalaiset ovat oivaltaneet, että puolet menestymisestä on viestintätaitoja.
− Googlella on valtava viestintäosasto, joka toitottaa kekseliäästi, että Google on hyvä työpaikka. Siellä on tietoisesti rakennettu monella tapaa kiinnostava yritys, Sounio kuvaa listan menestyjää.
Viestinnän ohella menestyksen taustalla on oikea ajoitus. Suomen lippulaiva Nokia älysi hyödyntää telelupien vapautumisen 1980−1990-lukujen taitteessa.


