MTV Uutisten raati perkasi Sanna Marinin esiintymisen Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -ohjelmassa.
Pääministeri Sanna Marin nähdään Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -ohjelman ensimmäisessä jaksossa, jossa hän vierailee juontaja Maria Veitolan kotona Helsingin Punavuoressa. Jaksossa kaksikko keskustelee esimerkiksi pääministerin työn paineista, sosiaalisen median käytöstä, juhlimisesta, sekä rakkaudesta.
MTV Uutisten viihdetoimittaja Katja Lintunen sekä yhteiskuntatoimituksen päällikkö Eeva Lehtimäki perkasivat jakson keskeisimmät teemat MTV Uutiset Livessä.
Erityisesti Marinin juhliminen on ollut kuluvan vuoden aikana tapetilla, varsinkin elokuussa, kun railakkaita bilevideoita, joissa myös Marin esiintyy, alkoi levitä sosiaalisessa mediassa. Kyseinen Vuoroin vieraissa, Maria Veitola -jakso kuvattiin ennen kyseisen kohun syttymistä, mutta siinä Marin ja Veitola kuitenkin keskustelivat siitä, miten pääministeri kokee esimerkiksi hänen juhlimistaan koskevan uutisoinnin. Jaksossa Marin korosti, että hän juhlisi ainoastaan muutamia kertoja vuodessa, sillä hänellä ei olisi siihen työnsä puolesta edes aikaa.
Lehtimäki arvioi, että elokuinen kohu ja aiheeseen liittynyt pyöritys oli "aikamoinen" kun se ryöpsähti ilmoille kesän lopulla. Silloin hänen mukaansa tapetilla olivat muun muassa puheet pääministerin harkintakyvystä sekä siitä, mikä on pääministerin tehtävälle sekä instituutiolle sopivaa.
– Hänhän aika uhmakkaasti puhuu tässä tästä biletyksestään ja ajattelee, että tässä suurin piirtein koko kansakunta ihan nitkahtaa nyrjälleen siitä, että me pohdimme hänen juhlimistaan. Se on ehkä vähän sellaista oman navan ympärillä pyörimistä. Kyllä suomalaisten elämä on jatkunut aika normaalina, kyllä me kestimme tämän juhlakohun, Lehtimäki totesi.

