Näkökulma: Jori Lehterän tilanne on arka, mutta nyt hän teki oikean ratkaisun

26:40
Videolla juttua Leijonien ja Venäjän kohtaamisesta.

Tällä viikolla Leijonissa katseet kääntyvät Jori Lehterään. Ex-NHL-kiekkoilija, joka pelaa Euroopan suurimmassa jääkiekkoseurassa Pietarin SKA:ssa. Tällä viikolla hän on otsikoissa jääkiekon takia.

Lehterän tarinassa on kaksi haaraumaa.

On tarina, jossa palataan piakkoin oikeuteen.

Ja on tarina, jossa palattiin toiseen kotiin.

Ensimmäiseen on vaikea sanoa yhtään mitään. Eikä siitä voi. Lehterä haki valitusoikeutta käräjäoikeuden langettamalle ehdolliselle vankeusrangaistukselle, joka liittyi Tampereen alueen huumevyyhtiin.

Tapaus, joka verhoutui Lehterään, hänen julkisuuspainoarvonsa takia.

Valitus hyväksyttiin ja tapauksen käsittely jatkuu myöhemmin hovioikeudessa.

Ja koska tuomio ei ole lainvoimainen, hän sai liittyä jääkiekkomaajoukkueen mukaan.

Julkisuus on Lehterän kahden eri tarinan yhtymäkohta.

Se loi jännitteen paluulle.

***

Lehterä oli vältellyt mediaa siitä lähtien, kun MTV:n Rikospaikka-ohjelma kertoi hänen olevan epäiltynä huumetapauksessa. Lehterän seurajoukkue Pietarin SKA vieraili sekä kesällä että syksyllä Helsingissä, mutta Lehterä oli hiljaa. Hän vetäytyi.

– Ei mulla ollut mitään kiinnostusta puhua yksityiselämästä. Voin puhua jääkiekosta, mutta oli sellainen fiilis, että nyt ei puhuta jääkiekosta, Lehterä sanoi MTV Urheilulle aiemmista mediakohtaamisista.

Toisin oli tiistaina. Toimittajien eteen asteli rento, tutun velikultamainen kiekkotaikuri. Lehterän lähettyvillä oli jatkuvasti Jääkiekkoliiton edustaja. Tilaisuuden ohjeistuksissa mainittiin erikseen se, että pelaajilta saa kysyä vain jääkiekkoaiheisia kysymyksiä.

Lehterä kehui jälkikäteen toimittajia asiallisiksi. Kukaan ei rikkonut sääntöjä. Koska… miksi olisi? Jokainen, joka on edes vähän perillä oikeustoiminnasta, tietää, että Lehterä ei voi sanoa mitään keskeneräisestä asiasta.

Lehterä tiedosti, että hän on kiinnostuksen kohteena. Hän oli valmistautunut. Hän heittäytyi. Niin kaukalon ulkopuolella kuin kaukalossa.

***

Lehterä on Leijonien pelillinen johtaja tämän viikon Ruotsin EHT-turnauksessa. Hän on ykkösketjun sentteri, ykkösylivoiman tukipilari ja varakapteeni. Hän näyttää edestä suuntaa.

– Ajattelin lyödä itseni täysillä likoon. Niin, että voin katsoa pelien jälkeen itseäni pelistä ja todeta, että annoin kaikkeni, Lehterä ilmoitti turnauksen alla.

Osaltaan Lehterän takia Leijonat voitti torstain Venäjä-pelin. Lehterälle ei merkattu tehopisteitä, mutta hänen johtama ketju määritteli pelin suunnan.

Lehterän aloitusvoiton jälkeen Leijonat aloitti poikkeuksellisen uhmakkaan vyöryn. Samanlaista sisääntuloa ei ole hetkeen nähty. Tähän päälle kaksi maalia. Yksi Teemu Pulkkiselta ja yksi Julius Nättiseltä. Ykkösketjun jäseniä molemmat.

Yleisesti ottaen Lehterä haki vielä itseään. Hän ei pelannut uransa parasta peliään, mutta hän ei ollut läsnäolollisesti vajaa.

Torstai näytti, että Leijonat on taas Lehterälle toinen koti.

***

On oikeustoimen tehtävä määrittää, rikkoiko Lehterä Suomen lakia.

Lehterän kohdalla on asetuttava osittain hänen saappaisiinsa.

Leijoniin paluu ei ollut mikään yksinkertainen asia. Hän ei ole kerännyt mitenkään positiivissävytteistä julkisuutta rikostapauksen takia. Tämän heijastuskuva oli kiusallinen paine, jonka nukkeina toimivat toimittajat.

On selvää, että ajatuksiin hiipii epäilyksiä.

Lehterä jätti ne taaksensa ja asteli esiin todella suoraselkäisellä tavalla.

Hän hoiti velvoitteet tyylikkäästi. Rehellisesti ja puhuen niistä asioista, joista hän voi puhua.

Torstain Venäjä-peli antoi Leijonien valmennusjohdolle varmistuksen siitä, että Lehterä voi yhä kantaa merkittävää roolia maajoukkueessa. Hän on täysin varteenotettava ehdokas kevään MM-kisoissa.

Siksi Lehterän kannatti astua epämukavuusalueelle. Hän poisti omalla käytöksellään uhkakuvat siitä, että hänen ympärillään pyörivällä hälinällä olisi negatiivisia vaikutuksia maajoukkueen toimintaan.

Leijoniin paluu oli täysin oikea ratkaisu.

Lue myös

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Olemme päivittäneet MTV Oy:n tietosuojakäytännön. Päivityksen yhteydessä Mediahub Oy:n tietosuojakäytäntö on yhdistetty osaksi MTV:n tietosuojakäytäntöjä. Lue lisätietoja tästä.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja