Suosikkijuoma olut ulottaa historiansa jo tuhansien vuosien taakse. Tässä muutama asia, joita suurinkaan oluenystävä ei ole suosikkijuomastaan välttämättä tiennyt.
Viisastele näillä nippelitiedoilla viikonloppuna oluttuopillisen äärellä:
1. Pyramidit rakennettiin oluen voimin
Pennsylvanian yliopiston arkeologi Patrick McGovernin mukaan egyptiläiset rakensivat pyramidinsa oluen vaikutuksen alaisena. Gizassa työskennelleet rakentajat saivat juodakseen noin neljä litraa olutta päivässä.
2. Tännekö olut katoaa?
Isossa-Britanniassa on arvioitu katoavan vuosittain 93 000 litraa olutta – kasvojen alueen karvoitukseen. Onko tuoppisi jälleen tyhjä? Ehkä se katosi partaasi.
3. Tästä olut sai nimensä
Olut sai nimensä roomalaisen maatalouden jumalattaren latinalaisesta nimestä, Ceres, sekä vahvuutta latinaksi tarkoittavasta sanasta, Vis.
4. Olut poliittisena viestinä
Lontoolaisen korkeakoulututkimuksen mukaan poliittiset erimielisyydet sanelevat amerikkalaisten olutmieltymykset. Konservatiivit valitsevat mielummin kotimaista olutta, sen sijaan, että joisivat tuontioluita, kuten Guinnesia, ja päinvastoin.
5. Humalan serkku on hamppu
Oluen valmistuksessa käytettävä, oluelle sen karvaan ominaismaun antava humala kuuluu humalakasvien heimoon. Samaan kasviperheeseen kuuluu myös päihdyttävistä vaikutuksistaan tunnettu hamppu.
6. 4000 vuotta olutta
Vanhin tiedossa oleva olutresepti keksittiin niinkin kauan, kuin 4000 vuotta sitten.
7. Laatuoluen tunnistaa tästä
Tiettyjen uskomusten mukaan laatuoluen (ja puhtaan olutlasin) voi tunnistaa seuraavan jipon avulla. Kallista olutlasia, ja katso liimautuuko oluen vaahto lasin reunaan. Kyseistä ilmiötä kutsutaan "Brysselin pitsiksi."
Lähde: Discover magazine
(MTV3)