Naisen zombikauhumeikki oli jo turhankin karmiva – meni sairaalan henkilökuntaan täydestä

Glitternistin “verinen” Halloween-meikki 0:59
Testaa myös itse! Meikkiartisti näyttää, miten sekoitat glitter-tekoverta ja loihdit itsellesi karmaisevan Halloween-meikin.

Naisen kauhumeikki osoittautui liiankin aidonoloiseksi, kun "irronnut iho" meni amerikkalaissairaalan henkilökuntaan täydestä.

Ammattitanssijan teemameikkaus aiheutti hälytyksen amerikkalaissairaalassa, kertoo Fox2. Jai Fearsin kasvot oli meikattu niin realistisesti, että hänen saapumisensa sairaalaan sai hoitohenkilökunnan hätääntymään.

Halloween-markkinointikampanjaa varten meikattu Jai sai paniikkikohtauksen kesken työpäivän, ja hänet vietiin ensiapuun Michiganissa.

"Hän on varmaankin menossa sokkiin"

Zombi-aiheista meikkiä oli valmisteltu jo kolme tuntia, ja Jain kasvojen alaosa vaikuttikin maskeerauksen ansiosta "menettäneen ihonsa". Sairaalan henkilökuntaan meikki meni täydestä.

– Hän on varmaankin menossa sokkiin, hänen puheissaan ei ole järkeä, Jai kuvailee lääkäreiden sanoja.

Oletti, että lääkäri näkee eron

Naisen mukaan ammattilaisten olisi pitänyt ymmärtää, ettei meikki ole oikea. Hän itse ei kuitenkaan kertonut asiasta.

– En sanonut mitään, koska oletin, että he voivat nähdä, ettei se ole aito, Jai kuvailee.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

Ensiapu ei ole paikka "hauskanpidolle"

Beaumontin sairaala ei ota kantaa yksittäisiin potilastapauksiin, mutta totesi kommentissaan, ettei ensiapu ole paikka "hauskanpidolle".

– Henkilökunta näkee paljon potilaita, joilla on vakavia lääketieteellisiä ongelmia ja (tilanteessa) on kyseessä ihmishenki. Lääkäreiden tulee voida keskittyä näihin potilaisiin, joilla on oikea hätätilanne, sairaala kommentoi.

Facebookissa Jai kirjoitti, ettei ahdistuskohtauskaan ole "leikin asia".

– Se oli vakava tilanne, joka vain sattui outoon aikaan, hän kommentoi.

Lue myös:

    Uusimmat