Nairobin hotelli-iskussa räjähdys, itsemurhaisku ja tulitaistelua – ainakin 14 kuollut

2:11

Keniassa hotelli- ja toimistokompleksiin tehdyn hyökkäyksen uhriluku kasvaa. Kuolonuhrien joukossa on yksi Yhdysvaltain kansalainen, kertovat Yhdysvaltain viranomaiset.

Maan presidentti Uhuru Kenyattan mukaan 14 ihmistä sai surmansa ja 700 siviiliä pelastettiin. Poliisilähteet ovat aiemmin kertoneet ainakin 15 ihmisen kuolleen.

Poliisipäällikkö Joseph Boinnet kertoi, että kyse oli koordinoidusta operaatiosta, joka alkoi räjähdyksellä kompleksin pysäköintipaikalla. Lisäksi loistohotelli DusitD2:n aulaan tehtiin itsemurhaisku.

Iltakymmeneltä Suomen aikaa Kenian viranomaiset ilmoittivat, että turvallisuusjoukot olivat tarkastaneet kaikki rakennukset. Silti vielä aamuyöllä Nairobissa on kuultu hajanaista ammuntaa alueella, jossa hyökkäys tehtiin, BBC kertoo.

Somalialainen äärijärjestö al-Shabaab on sanonut olevansa eilisen hyökkäyksen takana.

Keniassa tehty viime vuosina useita terrori-iskuja

Hyökkäys alkoi eilen iltapäivällä, ja valtavan räjähdyksen ääni kuului kilometrien päähän. Hyökkääjien ja poliisin välillä käytiin päivällä myös tulitaistelu.

Hyökkäyksen jälkeen poliisit etsivät hotellista ja toimistorakennuksista eloonjääneitä ja evakuoivat toimistoihin linnoittautuneita ihmisiä pois tapahtumapaikalta.

Kenian sairaalat vetosivat ihmisiin, jotta nämä luovuttaisivat verta haavoittuneiden hyväksi.

Viime vuosina Keniassa on tapahtunut useita terrori-iskuja varsinkin Somalian vastaisen rajan lähellä ja Nairobissa.

Syyskuussa 2013 Nairobissa tehtiin verinen terrori-isku, kun äärijärjestö al-Shabaab iski Nairobissa Westgate-ostoskeskukseen. Iskussa kuoli yli kolme vuorokautta jatkuneen piirityksen aikana lähes 70 ihmistä.

Vuonna 2015 al-Shabaab teki tähän asti tuhoisimman iskunsa yliopiston kampukselle Garissan kaupungissa. Iskussa kuoli lähes 150 ihmistä.

Juttu päivitetty 16.1. kello 7.34 ja kello 10.42.

Lisää aiheesta

    Uusimmat

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja