Moni koiranomistaja varmasti ajattelee ymmärtävänsä rakkaan lemmikinsä kieltä. Mutta entä, jos onkin mahdollista saada selville, mitä koira oikeasti yrittää sanoa?
Amerikkalainen koiranomistaja ja puhekielen patologi Christina Hunger, 26, kertoo opettaneensa koiransa puhumaan erityisen koirille suunnitellun näppäimistön avulla.
Christinan puolitoistavuotias Stella-koira tuntee jo 29 sanaa ja osaa muodostaa lauseita. Asiasta uutisoi muun muassa People-lehti.
Jos et näe julkaisua, katso se täältä.
Mielettömän nopea oppija
Christina asuu San Diegossa, Yhdysvalloissa sulhasensa ja kahden alle kouluikäisen lapsensa kanssa. Perheeseen kuuluu myös kaksi koiraa, joista toinen on "puhumaan" oppinut Stella.
Christina on työssään tekemisissä erilaisten puhetta ja kommunikointia helpottavien laitteiden kanssa. Työn kautta hän kehitteli vastaavanlaisen laitteen koirallensa. He alkoivat harjoitella "puhumista", kun Stella oli noin 8 viikkoa vanha.
Christina koulutti koiransa tunnistamaan sanoja, mutta koira on Christinan mukaan myös oppinut ilmaisemaan ajatuksiaan ja tunteitaan. Kun Stella-koira haluaa puhua, se painaa tassulla näppäimistön nappeja.