Nainen uhkasi tappaa koko suvun, erityisesti lapset – yritti myös sytyttää jehovantodistajien valtakunnansalin

Hovioikeus ei muuttanut vuonna 1973 syntyneen naisen tuomiota tapauksessa, jossa tämä uhkaili sukulaisiaan ja sytytti tulipalon jehovantodistajien valtakunnansalin yhteydessä.

Nainen oli tammikuussa 2017 Raumalla lähettänyt sisarelleen, veljelleen ja isälleen uhkauksen koko suvun tappamisesta. Erityisesti uhkauksen kohteena olivat suvun lapset.

Parin päivän päästä naisen kyseenalainen toiminta jatkui, kun tämä näpisti turkulaiselta huoltamolta pullollisen sytytysnestettä ja meni valelemaan sillä yhden tuolin jehovantodistajien valtakunnansalissa ja sytytti sen tuleen. Teko jäi yritykseksi paikalla olleiden henkilöiden estäessä naista ja sammuttaessa palon.

Nainen katsottiin syyntakaiseksi ja hänet tuomittiin Varsinais-Suomen käräjäoikeudessa 1 vuoden 4 kuukauden ehdolliseen vankeusrangaistukseen laittomasta uhkauksesta, tuhotyön yrityksestä ja näpistyksestä. Lisäksi tämä määrättiin korvaamaan uhkausten kohteille yhteensä 3800 euroa kärsimyskorvauksia.

Aisasta uutisoi aiemmin Iltalehti.

Jehovantodistajat ovat uutisissa muun muassa todistajista poistumiseen liittyviin haasteisiin liittyen.

Eeva-Liisa Pirttinen kertoo erostaan Jehovan todistajista 8:30

Lue myös:

    Uusimmat