Nainen riisui paitansa joogatunnilla – yläosattomissa treenaaminen loppui lyhyeen

Metsäjoogaa Espan puistossa 7:51
Näin sujuu metsäjooga Espan puistossa: "Kiireisessä yhteiskunnassa ihmiset pysähtyvät harvoin enää muualle kuin liikennevaloihin"

Jennifer riisui paitansa hot joogan aikana, mutta sai kehotuksen "peittää itsensä", jotta muut eivät häiriinny. – Yksilön tulee olla vastuussa omasta itsekuristaan ja keskittyä treeniin, Jennifer sanoo.

Kun Jennifer Frizzley otti paitansa pois hot jooga -tunnilla, hän oletti, ettei se haittaisi muita. Pian kanadalainen Jennifer sai havaita olevansa väärässä – ja nyt nainen vaatii muutoksia käytäntöihin, kertoo CBC.

Jennifer riisui paitansa, koska hänellä oli liian kuuma. Hot jooga on joogaa, jota suoritetaan jopa 40-asteisessa tilassa.

Jenniferillä ei ollut yllään tavanomaista treeniasuaan, koska se oli pesussa. Naisen yllä oleva paita paljastui korkeassa lämpötilassa liian kuumaksi. Niinpä Jennifer riisui paitansa. Sen alla ei ollut urheiluliivejä.

"Minulle sanottiin, että kehoni on häiriöksi"

Jennifer kertoo pyytäneensä lupaa paidan riisumiseen sekä tunnin ohjaajalta että kuntosalin henkilöstöltä, ja myös saaneensa sen. Nainen siis oletti kaiken olevan hyvin.

Tunnin jälkeen ohjaaja kuitenkin lähestyi Jenniferiä ja käski hänen ensi kerralla peittää itsensä.

– Minulle sanottiin, että kehoni on häiriöksi ja että minun täytyy peittää itseni. Tällaisen kanssa täytyy olla hyvin varovainen, koska tällainen ideologia on epäreilu, se syrjii ja on hyvin vaarallinen, Jennifer sanoo.

– En ollut ilmaisemassa poliittista mielipidettä. Vaatteeni olivat likaiset ja halusin, että oloni olisi mukavampi.

Jos julkaisu ei näy, katso se täällä.

"Yksilön tulee olla vastuussa omasta itsekuristaan"

Jennifer toteaa, ettei häntä tule syyttää "muiden häiritsemisestä".

– Yksilön tulee olla vastuussa omasta itsekuristaan ja keskittyä treeniin. En aio käskeä jotakuta tatuoitua peittämään itseään, koska tatuoinnit ovat minusta häiritseviä, Jennifer sanoo.

Tunnilla kaikki miehet olivat yläosattomissa.

– Tasa-arvoisuus vaatii miesten ja naisten tasa-arvoista kohtelua ja siten tasa-arvoista pukukoodia, Jennifer sanoo.

Hän onkin perustanut Facebook-ryhmän yläosattomasta joogasta kiinnostuneille.

Kanadassa yläosattomissa kulkeminen sallittua

Kanadassa yläosattomissa kulkeminen on sallittua "olosuhteissa, jotka eivät loukkaa alastomuuteen liittyviä lakeja". Jenniferin mukaan paidan riisumisessa ei ollut kyse mistään seksuaalisesta.

– Oloni vain oli mukavampi yläosattomissa. Minusta alastomassa vartalossa ei ole mitään selkeästi seksuaalista, hän sanoo.

Joogaklubi vastaa

Quantum Yoga Clubin -joogayritys kommentoi CTV Newsille, että tekee pukeutumissäännöstöstään selkeämmän. Nyt yrityksen sivuilla pyydetäänkin asiakkaita käyttämään sekä yläosaa että alaosaa treenin aikana. Jenniferin mukaan vaatevaatimus lisättiin mukaan sivulle vasta sen jälkeen, kun häntä oli käsketty peittämään itsensä. 

Joogayritys ilmaisi olevansa iloinen siitä, että aiheesta käydään keskustelua. Ennen Jenniferiä kukaan ei ollut pyytänyt saada joogata yläosattomissa.

Lue myös:

    Uusimmat