Nainen piti hämmästyttävää määrää kissoja – Syyte: Eläimiä ei hoidettu, ruokittu tai juotettu kunnolla ja kuolleet jätettiin vain lojumaan

Kymmeniä kissoja pitänyttä tohmajärveläistä naista syytetään eläinsuojelurikoksesta.

Syytteen mukaan nainen oli vuosina 2016-2018 pitänyt tilallaan enimmillään noin 44 kissaa ja laiminlyönyt niiden oloista, hyvinvoinnista ja ruokinnasta huolehtimisen.

Kissat olivat syyttäjän mukaan olleet enimmäkseen vakavasti alipainoisia ja osa jopa kuivuneita. Sairaille kissoille ei syyttäjän mukaan oltu järjestetty asianmukaista hoitoa, ja osa eläimistä oli kärsinyt pitkäaikaisesti myös erilaisista vaivoista.

Osa kissoista oli kuollut, ja niiden raadot oli jätetty lojumaan paikkoihin, joissa kissoja pidettiin.

Lisäksi naisella oli kaksi koiraa. Myös niiden hoidossa on syyttäjän näkemyksen mukaan ollut puutteita.  

Syyttäjän näkemyksen mukaan nainen kohteli omistamiaan eläimiä julmasti ja tarpeetonta kärsimystä, kipua ja tuskaa aiheuttaen. Naiselle vaaditaan ehdollista vankeusrangaistusta tai ainakin tuntuvaa sakkorangaistusta.

Nainen on kiistänyt rikoksen. 

Lue myös:

    Uusimmat