Itä-Suomen hovioikeus on lyhentänyt törkeästä eläinsuojelurikoksesta tuomitun naisen eläintenpitokieltoa. Näin siitä huolimatta, että nainen piti eläimiä poikkeuksellisen huonoisssa oloissa.
Naisella on ollut omistuksessaan ja hoidossaan enimmillään ainakin 85 eläintä, muun muassa koiria, kissoja, kaneja, jyrsijöitä ja matelijoita.
Hovioikeus toteaa, että eläimet ovat kärsineet muun muassa veden ja ravinnon puutteesta, pitopaikan likaisuudesta ja liian pienistä tiloista.
Koirat ovat lisäksi kärsineet ulkoiluttamisen puutteesta ja hammasongelmista. Koiria on pidetty keskenään siten, että koira on tappanut toisen koiran. Jyrsijät ovat ravinnon puutteessa syöneet lajitovereitaan. Yksi kani, kolme koiraa ja kaksi hiirtä on jouduttu välittömästi lopettamaan heikkokuntoisuuden vuoksi, ilmenee hovioikeuden ratkaisusta.
– Teon moitittavuutta on lisännyt edelleen se, että (tuomittu) on pyrkinyt välttelemään eläinsuojelutarkastuksia ja piilottelemaan eläimiä. (Tuomitun) menettelyä voidaan pitää kokonaisuutena arvostellen vakavana, katsoo hovioikeus.
Kymenlaakson käräjäoikeus määräsi huhtikuussa 23-vuotiaan naisen 15 vuodeksi eläintenpitokieltoon. Hovioikeus katsoo kuitenkin, että näin pitkä eläintenpitokielto on kohtuuton, kun huomioidaan tuomitun nuori ikä ja hänen muut olosuhteensa. Hovioikeus lyhensi eläintenpitokiellon kuuteen vuoteen.
Tuomittu ei valittanut ehdollisesta vankeudesta
Tuomittu vaati hovioikeudessa, että eläintenpitokielto ei koskisi niitä hänen hänen omistamiaan koiria, jotka eivät ole olleet rikoksen kohteena. Tämän vaatimuksen hovioikeus hylkäsi.
