Nainen tuomittiin eläinsuojelurikoksesta ehdolliseen vankeuteen ja eläintenpitokieltoon – lehmiä pidettiin likaisissa oloissa ja osaa ilman vettä

Pohjois-Savon käräjäoikeus on tuominnut naisen eläinsuojelurikoksesta ehdolliseen 60 päivän vankeusrangaistukseen ja viiden vuoden pituiseen eläintenpitokieltoon. Eläintenpitokielto koskee tuotantoeläimiä.

Syyttäjä vaati naiselle ehdollista vankeusrangaistusta törkeästä eläinsuojelurikoksesta ja pysyvää eläintenpitokieltoa. Syyttäjän haastehakemuksen mukaan nainen jätti omistamansa ja hoidossaan olleet nautaeläimet sekä maatiaiskissan vaille tarpeellista hoitoa ja ravintoa. Syytteen mukaan nautojen määrä vaihteli 54:n ja 72:n välillä.

Tapahtumat ajoittuvat tammikuun 2014 lopulta marraskuun 2017 loppuun. Tuona aikana tilalle tehtiin tarkastuskäyntejä ja viranomaiset patistivat naista huolehtimaan eläimistään asianmukaisesti.

Käräjäoikeus katsoo, että rikoksen tekoaika on ollut pitkä ja puutteita on ollut useilla eri eläinten hoidon osa-alueilla.

–  Esimerkiksi pitopaikkojen likaisuus on koskenut kaikkia eläimiä ja juomaveden puute suurta osaa eläimistä, kirjoittaa käräjäoikeus tuomiossa.

Teko ei käräjäoikeuden mukaan kuitenkaan ole ollut törkeä, sillä hoidon laiminlyönneistä huolimatta eläinten yleiskunto ei ole teurasraporttien perusteella ollut kovin huono. Nainen oli myös tilalle tehtyjen tarkastuskäyntien välillä pyrkinyt korjaamaan eläinten hoidon laiminlyöntejä, vaikka tilanne ei kuitenkaan missään vaiheessa pitkäaikaisesti korjautunut eivätkä hänen toimensa käräjäoikeuden mukaan olleet riittäviä.

Tapausta käsiteltiin käräjillä jo toistamiseen

Käräjäoikeus tuomitsi naisen syyskuussa 2019 eläinsuojelurikoksesta 70 päiväsakkoon, mikä teki tämän tuloilla 2  170 euroa. Syyttäjä valitti tuomiosta.

Itä-Suomen hovioikeus totesi käräjäoikeuden tuomion perustelut niin puutteellisiksi, ettei asiaa voitu ottaa hovioikeuden ratkaistavaksi, vaan se palautettiin käräjäoikeuteen uudelleen käsiteltäväksi.

Nainen kiisti käräjäoikeudelle toimittamassaan kirjallisessa vastauksessa syytteet edelleen, mutta totesi myös tyytyneensä käräjäoikeuden aiempaan tuomioon.

Lue myös:

    Uusimmat