Nainen kaljuuntui vuosia käyttämänsä hiustyylin vuoksi: "Halusin näyttää hyvältä"

Hiuspidennysten suosio kasvussa 12:00

Lontoolainen Paigey käytti jatkuvasti hyvin kireitä kampausmalleja. Liian tiukat kampaukset kuitenkin johtivat hiustenlähtöön.

Videolta kuulet tiukka asiaa hiustenpidennyksistä!

Lontoolainen Paigey Cakey huomasi hiustenlähtönsä jo 18-vuotiaana. Nainen käytti jatkuvasti hyvin kireitä kampausmalleja, ja peitti kaljut kohdat hiusmaskaralla. Lopulta kaljuuntumisen lopullisuus kävi kuitenkin selväksi, kertoo BBC.

Nyt Cakey on hankkinut hiussiirteen.

– Tunsin oloni haavoittuvaiseksi, mutta nyt koen olevani voimakas, hän kertoo.

Yritti "sopia yhteiskuntaan"

Cakey myöntää, että valehteli itselleen hiustenlähdön vakavuudesta. Piilottamalla ongelmaa hän yritti "sopia yhteiskuntaan".

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

– Käytin todella vahvoja geelejä, jotka olivat kuin betonia hiuksissani. Olin koulussa, jolloin sitä haluaa näyttää hyvältä, Cakey kuvaa.

"Kauneus on sisäistä"

Cakey tajusi lopulta, etteivät hiukset tule kasvamaan takaisin. Räppärinä toimiva Cakey paljasti totuuden Youtube-kanavallaan.

Jos kuva ei näy, katso se täällä.

Aiemmin hän ajatteli, että hiukset "ovat yhtä kuin kauneus". Enää hän ei ole samaa mieltä.

– Kauneus on sisäistä, se on persoonaasi ja sitä, mikä loistaa läpi, hän kuvailee.

Lähde: Bbc.com

Lue myös:

    Uusimmat