Nainen kaatui yrittäessään estää lastenrattaita ajautumasta autotielle – videolle tallentui uskomaton sankariteko

Kun Ronn tajusi, mitä oli tapahtumassa, hän ei epäröinyt toimia.

Yhdysvaltain Kaliforniassa sattui vaarallinen läheltä piti -tilanne, kun lastenrattaat lipesivät naisen otteesta alamäessä ja alkoivat lipua kohti autotietä. Nainen, lapsen isotäti, kaatui eikä kyennyt juoksemaan rattaiden perään.

Kaikeksi onneksi eräs silminnäkijä riensi apuun: mies juoksi vaunujen luo ja esti niistä ajautumasta liikenteen sekaan. CNN kertoo, että nopeusrajoitus tuolla alueella on 40 mailia eli noin 64 kilometriä tunnissa.

Koko tilanne tallentui kameraan. Videolla nähdään, miten mies vie rattaat naisen luo. Samaan aikaan toinen henkilö tuli auttamaan kuusikymppistä naista nousemaan ylös.

Tilanne sattui erään autopesulan lähettyvillä maanantai-iltapäivällä. CNN:n mukaan tuuli niin kovaa, että rattaat lähtivät kulkemaan itsekseen.

Ronn ei miettinyt vaan toimi

CNN jututti apuun rientänyttä Ronn Nessmania. Hän istuskeli autopesulan ulkopuolella nähdessään kuusikymppisen naisen kaatuvan asfalttiin tämän yrittäessä napata rattaista kiinni.

– Ei siinä jouda edes miettimään. Sitä vain toimii, Nessman kertoo.

– En olisi kyennyt elämään itseni kanssa, jos en olisi tehnyt mitään. Olen iloinen, että tajusin, mitä on tekeillä.

Nessman kertoo että hänestä tuntui niin pahalta naisen puolesta, joten hän halusi auttaa. Hänellä on sukulaislapsia ja hänen tyttöystävänsä menehtyi vuonna 2018.

Rakkaan kuolema sai Ronnin niin pois tolaltaan, että hän menetti työnsä rekkakuskina ja päätyi kodittomaksi. Nyt hänen elämässään puhaltavat iloisemmat tuulet, sillä hänellä on katto pään päällä ja työhaastattelu onnistuneesti takana.

Lue myös:

    Uusimmat