Kainuun käräjäoikeus tuomitsi perjantaina keski-ikäisen naisen vankeuteen puolisonsa taposta.
Henkirikos tapahtui pariskunnan yhteisessä kodissa Kajaanissa viime vuoden lokakuussa. Syyttäjän mukaan nainen löi miestä kerran veitsellä rintakehään, ja mies kuoli.
Nainen kiisti syytteen taposta ja katsoi syyllistyneensä korkeintaan kuolemantuottamukseen. Hän sanoi, että veitsi osui miestä rintaan vahingossa, kun mies oli tarttunut häneen. Tätä oli edeltänyt riita.
Käräjäoikeus ei pitänyt naisen kertomaa vahingosta uskottavana. Oikeuden mukaan teon tahallisuuden puolesta puhui myös se, että miehelle ei ollut soitettu apua heti, vaan tapahtuneen jälkiä oli ensin siivottu asunnossa.
Oikeus tuomitsi Elena Panchenkon, 48, yhdeksän vuoden vankeuteen taposta.