Helsingin hovioikeus määräsi vuonna 1983 kuolleen miehen haudan avattavaksi isyyden selvittämiseksi.
Avioliiton ulkopuolella vuonna 1966 syntynyt nainen oli saanut kuulla äidiltään vuonna 1994, että eräs vuonna 1983 kuollut ja tuolloin haudattu mies oli hänen isänsä. Mies ei ollut aikoinaan tunnustanut isyyttään eikä ollut suostunut isyyden selvittämiseen.
Nainen vaati vuonna 2016 nostamassaan kanteessa, että kuollut mies vahvistetaan hänen isäkseen. Tätä varten hauta olisi avattava DNA-näytteen ottamista varten.
Käräjäoikeus totesi joulukuussa 2016, että oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annettu laki ei mahdollistanut näytteen ottamista jo haudatusta henkilöstä ja hylkäsi kanteen.
Nainen valitti päätöksestä hovioikeuteen.
Hovioikeus totesi, että oikeusgeneettisestä isyystutkimuksesta annetun lain mukaan näytteen ottaminen jo haudatusta vainajasta ei ollut säännöksen mukaan mahdollista eikä tuomioistuimella ollut mainitun säännöksen perusteella oikeutta määrätä hautaa avattavaksi näytteen ottamiseksi.
Hovioikeus tarkasteli ratkaisussaan myös Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen ratkaisuja. Näiden perusteella hovioikeus katsoi, että arvioinnissa on otettava huomioon myös omaa identiteettiään selvittävän henkilön perus- ja ihmisoikeudet.
Yksityiselämän suojan piiriin on katsottu kuuluvan yksilön oikeus tuntea biologinen syntyperänsä ja saada selvitetyksi se, kuka hänen isänsä on. Ihmisoikeustuomioistuin oli eräissä ratkaisuissaan katsonut, että valtion olisi tullut sallia haudan avaaminen identiteetin selvittämiseksi ja katsonut valtion loukanneen ihmisoikeusvelvoitteitaan.