Julkisuus ja suuret tulot eivät välttämättä takaa onnea, etenkään perhesuhteissa.
Edesmennyt Oscar-palkittu näyttelijä Joan Crawford, oli neljä kertaa naimissa muttei koskaan saanut omia lapsia. Hän kuitenkin adoptoi viisi lasta. Äitinsä kuoltua Joanin tytär Christina, kirjoitti kirjan nimeltä Mommie Dearest, jossa hän kertoi äitinsä olleen hirviömäinen, sadistinen, väkivaltainen ja alkoholisoitunut.
Lindsay Lohan ja hänen äitinsä Dina Lohan ovat viihtyneet otsikoissa viimevuosina. Lindsay Lohania kutsutaan "pilaantuneeksi lapsitähdeksi", ja näyttelijän äitiä on syytetty siitä, että hän koittanut hyödyntää Lindsayn julkisuutta saadakseen potkua omalle uralleen. Dina on kieltänyt väitteet. Hän on sanonut, ettei voi ottaa vastuuta aikuisen lapsensa käytöksestä ja ongelmista.

