Suomalainen HMD Global ei ole vielä julkistanut ensimmäistä varsinaista uutta Nokia-huippupuhelinta, mutta epäilemättä sellainenkin on tulossa. Siis kilpailija Samsungin eilen julkistamille uusille Galaxy S8 -puhelimille.
Samsung on selkeästi maailman suurin älypuhelinvalmistaja ja hallitsee markkinoita karkeasti noin viidenneksen osuudella koko kappalemääräisestä myynnistä. Myöskään HMD ei ole arastellut tavoitteissaan, vaan tahtoo kasvaa suureksi – puheita on esitetty jopa noususta kolmen suurimman joukkoon. Ensimmäiset uudet Nokia-puhelimet tuodaan tulevina viikkoina myyntiin 120 maassa.
”Nokia-puhelimet ovat yksi kilpailija lisää. Me emme pelkää kilpailijoita”, totesi Samsungin uutuuksia myös lavalla Lontoon tilaisuudessa esitellyt johtaja Mark Notton haastattelussa heti puhelinten julkistuksen jälkeen.
Uudet Nokia-puhelimet näyttävät herättäneen Samsung-pomon mielestä erittäin hyvän alkureaktion. ”Olin Mobile World Congressissa, näin uudet laitteet ja pöhinän sekä innostuksen, jonka ne herättivät. Nokia-brändi on rakastettu, minkä uuden tulemisen tekijät ovat onnistuneesti hyödyntäneet.”
Lähiaikoina tärkeämpiä kilpailijoita Samsungille ovat kuitenkin vielä esimerkiksi Apple, Huawei ja nousevat kiinalaiset Oppo ja vivo, jotka ovat täällä vielä varsin tuntemattomia.
Näistä ympäri maailmaa Samsungin asemaa kenties vahviten haastaa Huawei. Notton myöntää Huawein olevan kova kilpailija, mutta uskoo luonnollisesti Samsungin tuotetarjonnan olevan parempi – ja erityisesti leveämpi.
”Me tarjoamme koko joukon ratkaisuja, joita ei voi kopioida nopeasti ja jotka vaativat meiltä laajaa osaamista. Ihmiset pitävät Galaxy S8:sta ja älypuhelimista, mutta kokonaisuuteen kuuluvat myös lisävarusteet kuten 360-kamerat, ohjelmistot kuten Bixby sekä erityisratkaisut, kuten DeX”, sanoo Notton.
Samsung julkistikin eilen Galaxy S8 -puhelinten ohella myös uuden Gear VR:n ohjaimen kanssa, uuden Gear 360 -kameran sekä DeX-telakan, jolla Galaxy S8:n voi muuntaa pöytätietokoneen keskusyksiköksi. ”Galaxy S8 on kuitenkin luonnollisesti meille koko vuoden tärkein tuotejulkistus. Joka vuosi esittelemme uuden lippulaivan, joka on aina erittäin tärkeä osa kokonaisuutta.
Uusimmat
-
00:46
Jukka Jalonen jyrisi MM-areenan uumenissa – tiuskaisi NHL-kovanaaman rottatempusta: "Parempi pitää turpa kiinni"
-
00:38
Kylian Mbappelta vahvistus – lähtee PSG:stä
-
00:14
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:11
Leijonat-hyökkääjä loukkaantui, Lasse Kukkonen haukkui Tshekin NHL-pakin lyttyyn – "Ällöttävä teko!"
-
00:03
Tshekki vei trillerin rankkareilla! Leijonille pettymys MM-avauksessa – näin ottelu eteni
-
23:56
Tshekki aiheutti Leijonille heti avaustappion – Harri Säteriltä ilmiömäinen esitys
-
23:28
Jesse Puljujärvi näytti härkämäisiä voimiaan – Tshekki-puolustaja lennähti komeasti katolleen
-
23:06
Tätä et nähnyt lähetyksessä: Leijonien valmentaja teki jäätävän havainnon – pelasti Suomen takaiskulta MM-avauksessa
-
22:51
Tshekki iski kiekon jo Leijonien verkkoon – Jukka Jalosen valmennustiimin temppu pelasti Suomen takaiskulta
-
22:24
Kolme ruksia vaihtui 84-metriseen – asiantuntija hehkuttaa Oliver Helanderia: "EM-kisoihin mitalikandidaatti"
-
22:20
Tulvat tappoivat kymmeniä Afganistanin pohjoisosassa
-
22:13
Tshekin NHL-jyrä haki hirmutööttiä summerin soidessa – Mikael Granlund menetti malttinsa
-
22:02
Netanjahu Dr. Philin haastattelussa: Me teemme sen, mikä tehdä täytyy
-
22:01
Olga Temonen kävi jälleen syöpähoidoissa ulkomailla
-
21:59
Espoossa suuri tulipalo koululla – poliisi epäilee tahallaan sytytetyksi
-
21:50
Alankomaiden edustaja Joost Klein ei esiinny myöskään toisissa pukuharjoituksissa – EBU: "Tutkinta on kesken"
-
21:25
Taksikuljettaja Olympiaterminaalin taksirajoituksesta: "Miksi minuun ei luoteta?"
-
21:13
Asiantuntija varoittaa Leijonat-tähtiä Tshekin NHL-jyrästä – "Vähän harmaalla alueella"
-
21:06
Oliver Helanderilta kysyttiin mahdollisesta EM-menestyksestä – näin hän vastasi
-
21:01
Näin parantumattomasti sairaat puhuvat siitä, kuinka haluaisivat kuolla: "Haluaisin, että olisi semmoinen vaihtoehto"
-
Lataa lisää