Näin sairastunutta turistia vedätetään hädän hetkellä, myös Euroopassa: "Pahinta on, jos hotellilla ja ambulanssiyrittäjillä on voideltu sopimus"

Vakuutusyhtiöt jättävät kymmeniä sairastuneita pulaan Thaimaassa joka vuosi 1:56

Suomalaiset matkustavat yhä enemmän, yhä eksoottisempiin kohteisiin ja yhä iäkkäämpänä. Näiden asioiden seurauksena myös ulkomailla sattuneiden sairaustapausten määrä on kasvussa.

Matkavakuutus auttaa monessa tilanteessa. Apuja voi kysyä Suomesta omasta vakuutusyhtiöstä, ulkoministeriöstä tai omalta lääkäriltä, mutta varovainen kannattaa maailmalla silti olla. Kaikkien sairaaloiden ja klinikoiden toiminta ei nimittäin ole aivan sitä, mihin pohjoismaalaiset ovat kotikonnuillaan tottuneet.

EMA Finlandin (Emergency and Medical Assistance) lääketieteellisen johtajan Tuomas Hiltusen mukaan joissain kohteissa sairaaloiden toiminta voi olla epäeettistä.

Turistin voi olla hankalaa selvittää asiaa etukäteen, sillä tietoa ei välttämättä tästä ole eikä hän voi itse vaikuttaa hoitopaikkansa valintaan. 

– Tietyillä alueilla on klinikoita, joissa hoitoa ohjaa sairaalan ansainta, ei potilaan etu. Näissä klinikoissa hoitoa tyypillisesti pitkitetään ja potilaalle pyritään keksimään tutkimuksia ja toimenpiteitä ilman lääketieteellisiä perusteita, Hiltunen sanoo.

Tällaista toimintaa on tavattu muun muassa Bulgariassa, Egyptissä, Turkissa sekä Espanjan turistialueilla.

– Tämä altistaa potilaat lisäkomplikaatioille ja aiheuttaa luonnolliseti huomattavia lisäkustannuksia vakuutusyhtiöille.

Hiltusen mukaan pahinta on, että hotelleilla, ambulanssiyrittäjillä ja takseilla voi olla "voideltu" sopimus ohjata potilaat tiettyyn sairaalaan tai klinikalle, joka saattaa olla juuri se alueen epäeettisin hoitopaikka.

Lue myös:

    Uusimmat