Näin rankkasateet etenevät tänään ja viikonloppuna – katso sadetutka

Viikonloppu on sateinen ja tuulinen.

Eilisissä rankkasateissa pääkaupunkiseudulle satoi paikoin lähes koko kuukauden sademäärä kerralla. Tänään perjantaina runsaita sateita tulee pohjoisessa, maan etelä- ja keskiosassa tulee sadekuuroja. Illalla uusi sadealue saapuu jo etelärannikolle.

– Sateet voivat olla jälleen rankkoja. Sadealue liikkuu lauantaina kohti pohjoista ja runsaimmat sateet ovat lauantaina iltapäivällä maan keskivaiheilla ja Oulun korkeudella, paikoin myös ukkostaa. Maan etelä- ja keskiosassa tulee sade- ja ukkoskuuroja, ajoittain pilvipeite kuitenkin rakoilee, sanoo MTV Uutisten meteorologi Visa Salojärvi.

Lämpötilat ovat lauantaina laajalti 15-20 asteessa.

Sunnuntaina matalapaineen keskus siirtyy Pohjois-Suomeen, sateita tulee yhä laajalti muuallakin. Lännessä ja etelässä on jo poutaisempaa ja lämpötilat ovat 15-20 asteessa. Pohjoiseen virtaa kylmää ilmaa ja Lapissa jäädään paikoin jopa alle kymmeneen asteeseen.

Sadetutka ja paikkakuntakohtaiset ennusteet MTV:n sääsivustolla.



Uusimmat