Näin Posse uudistuu tällä kaudella – uusi jäsen ja ennennäkemätön osio

6:27
Katso, miltä Possen kuvauksissa näytti ennen suoraa lähetystä!

Possen seitsikko pitää huolen siitä, että perjantai-illat sujuvat viihtyisissä ja hulvattomissa merkeissä.

Posse palaa 4. syyskuuta Maikkarin perjantai-iltoihin Jaska Saariluoman, Kalle Lambergin, Veronica Verhon, HP Parviaisen, Viivi Pumpasen, Jarppi Leppälänsekä Posseen paluun tekevän Aku Hirviniemen voimin. Tämä seitsikko voi allekirjoittaa lupauksen hauskimmasta, yllätyksellisemmästä ja viihdyttävimmästä Posse- kaudesta koskaan. Ja mikä parasta, tällä kaudella lähetys on myös kaksituntinen!

– Kaksituntinen lähetys mahdollistaa sen, että suorassa lähetyksessä tapahtuville asioille on enemmän aikaa kuin aikaisemmin. Seitsenhenkinen Posse takaa puolestaan sen, että sisällöstä tulee myös monimuotoisempi, hauskempi ja rikkaampi monella tasolla, sanoo Possen ohjaaja ja ohjelman alusta saakka mukana ollut Jaakko Saariluoma.

Kolmella ensimmäisellä Posse-kaudella mukana ollut näyttelijä Hirviniemi on iloinen päästessään takaisin Posseen riveihin. 

– Posseen palaaminen tuntuu siltä, että palaisi takaisin kotiin. On mahtava päästä tekemään mahtavien ystävien kanssa hullunkurista ja raivopäisen hauskaa viihdettä koko Suomen kansalle. Odotan innolla mitä syksy tuo tullessaan, Hirviniemi toteaa.

Tutut sätkyukot ja ykkösellä sisään -osiot mukana huippuvierain

Possentai heittää ruutuun tuttuun tapaan sopivan sekoituksen mielenkiintoisia vieraita, pelejä, parodioita ja inserttejä. Tämän kauden sätkyukkoina ja -akkoina nähdään jälleen huippunimiä Suomen viihdemaailman huipulta. Posselaisten armoille piilokameroissa heittäytyvät muun muassa muusikot Kaija Koo, Antti Tuisku ja Robin Packalén sekä näyttelijä Krista Kosonen.

Viime kaudella aloitettuun ja heti katsojien sydämiin rynnistäneeseen Ykkösellä sisään -haasteeseen puolestaan ovat vastaamassa muun muassa NHL-tähti Miro Heiskanen, ex-nyrkkeilijä Eva Wahlström, hiihtäjä Krista Pärmäkoski ja entinen tennisammattilainen Jarkko Nieminen, kukin omalla tyylillään. 

– Aiempiin Posse-kausiin verrattuna inserttikuvauksissa on isketty vielä isompi vaihde silmään! En muista milloin komediainserttejä tehtäessä olisi ollut näin hauskaa. Toivon, että tämä fiilis välittyy myös kotikatsomoihin. Huutonaurua on luvassa, lupaa Hirviniemi.

Uusi inserttisarja laittaa vieraat painovoiman armoille

Uutena sisältönä Possessa nähdään muun muassa hulvaton Normisetti-inserttisarja, joka on kuvattu 90 asteen kulmaan rakennetussa huoneessa. Kussakin insertissä kahden posselaisen lisäksi on aina vieras, jonka kanssa heittäydytään tunnelmaan niin rapujuhlien, tyttöjen illan kuin syntymäpäivienkin merkeissä. Vierailijoina painovoimaa ja lihaskestävyyttä uhmaavassa inserttisarjassa nähdään muun muassa näyttelijä Christoffer Sandberg, kirjailija-koomikko Paula Noronen, näyttelijä Jukka Rasila ja juontaja Shirly Karvinen.

 Lisäksi posselaiset tarttuvat ajankohtaisiin aiheisiin ja ilmiöihin omaan tuttuun tyyliinsä niin inserttien kuin parodioidenkin muodossa, positiivista anarkiaa unohtamatta. Se on varmaa, että yksikään suora lähetys ei tule olemaan samanlainen. Tämän seitsikon ja kaksituntisen lähetyksen myötä mukaan mahtuu myös paljon uutta ja yllättävää – sillä sitä on Posse!

Posse MTV3-kanavalla pe 4.9. klo 20 alkaen. Ohjelma on katsottavissa myös mtv-palvelussa ja C Moressa.

Lue myös

    Uusimmat

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja