Näin pariskunta sai siirrettyä unelmien kotinsa merenlahden toiselle puolelle 90 kilometrin päähän: "Sydämessäni tiesin kuuluvani siihen taloon"

Kanadalaispariskunta siirsi unelmien talonsa merenlahden toiselle puolelle 90 kilometrin päähän 1:57
Videolla materiaalia talon hurjasta siirrosta.

Pariskunta oli valmis valtavaan siirtourakkaan saadakseen unelmiensa kodin tontilleen merenrantaan.

Moni ihminen on valmis tekemään suuriakin uhrauksia unelmiensa kodin eteen. Toiset käyttävät rahaa remontoimiseen, toiset rakentavat kotinsa tyhjästä ja toiset järjestävät valtavia urakoita, joilla rakennus voidaan siirtää paikasta toiseen. Harvemmin taloa kuitenkaan kellutetaan yhdeltä merenlahdelta toiselle.

Independent ja CNN uutisoivat pariskunnasta, joka oli valmis tekemään viimeksi mainitun saadakseen asua unelmiensa talossa. Newfoundlandista Kanadasta kotoisin oleva pariskunta kuljetti ostamansa talon 90 kilometrin päähän. Erikoisen talon siirtämisprojektista teki se, että taloa kuljetettiin vettä pitkin McIversista Lower Covenin lahdelle.

"Sydämessäni tiesin kuuluvani siihen taloon"

Kirk Lovell ja Daniele Penney ostivat valkoisen talon eläkkeelle jääneeltä pariskunnalta. Entiset omistajat olisivat halunneet purkaa 100-vuotiaan talon ja rakentaa tilalle täysin uuden kodin.

– Olin rakastanut ja unelmoinut omistavani tämän kyseisen talon jo vuosien ajan. Kerroin usein perheelleni, ystävilleni ja kaikille tutuilleni, että sydämessäni tiesin kuuluvani siihen taloon, Daniele paljastaa CNN:lle.

Kuultuaan pariskunnan purkamisaikeista oli Daniele tiennyt, että jotain oli tehtävä.

– He olivat aikeissa purkaa sen, joten ehdotimme, että ottaisimme talon ja tekisimme sen, mitä parhaaksi näkisimme, Daniele kertoo.

Taloa olisi ollut lähes mahdotonta siirtää teitä pitkin.

– Halusin nähdä kelluisiko se, Kirk Lovell kommentoi tapausta paikallismedialle.

Alueella on ennenkin siirretty taloja paikoilleen vettä pitkin kelluttamalla.

– Näin on tehty täällä 60-luvulla ja hekin onnistuivat siinä, Kirk kertoo.

Siirtoa valmisteltiin kahden kuukauden ajan

Pariskunta valmisteli siirtoa kahden kuukauden ajan. 11. lokakuuta siirto käynnistettiin. Talo nostettiin sen alkuperäiseltä tontilta, joka sijaitsi lahden rannalla McIversissä ja kellutettiin lähes 90 kilometrin päähän Lower Covenissa sijaitsevalle uudelle tontille. Siirrettäessä talo nostettiin teloille ja 28:n styroksilla eristetyn muovitynnyrin päälle.

Paikalliset auttoivat projektissa pariskuntaa seuraamalla taloa omilla veneillään. Tehtävänä oli pitää talo kurssissa ja estää sitä ottamasta liikaa vettä sisuksiinsa.

– Jossain kohtaa toivoin, että olisin ollut pelkkä sivustakatsoja, enkä olisi joutunut todistamaan sitä, kun oma koti ajelehtii lahtea pitkin ja miettimään, päätyykö se merenpohjaan vai selviääkö se perille asti, Daniele paljastaa.

Pieniä matkalla ilmenneitä haasteita lukuun ottamatta siirtourakka oli onnistunut. Kesken kaiken kelluvan talon tasapaino oli järkkynyt ja yksi nurkka oli painunut veden alle. Urakassa auttaneet naapurit ja yhteisön jäsenet olivat veneillään ajaneet paikkaamaan tilannetta.

Mukana siirrossa ollut Keith Goodyer kertoo, että siirto kesti viisi tuntia ja rakennus kuivatettiin jälkikäteen ammattilaisten käyttämillä puhalluskoneilla.

– Lopulta saimme pelastettua historiallisen rakennuksen. Perhe saa remontoidun kodin upeilla maisemilla, ja me muut saamme jaettavaksi uskomattoman tarinan, josta puhutaan varmasti täällä vielä vuosia, Goodyer kirjoitti ja onnitteli kaikkia projektissa mukana olleita Facebookissa.

Jos upotus ei näy, voit katsoa sen tästä

– Se, että saimme mahdollisuuden siirtää sen omalle tontillemme ja tehdä siitä perheellemme kodin, on enemmän kuin olisin koskaan voinut uneksia, Daniele toteaa.

Lähteet: CNN, SaltWire ja Independent 

Lue myös:

    Uusimmat