Näin lakko näkyy – postipaketit myöhästelevät koko maassa

Lakko iskee postin ja sanomalehtien jakeluun 1:01

Postin tänään alkava lakko vaikeuttaa monin eri tavoin postiliikennettä tästä päivästä alkaen.

Posti on jo aikaisemmin kertonut, että Posti- ja logistiikka-alan unioni PAU:n lakot aiheuttavat merkittävää viivettä koko maassa kaikkiin printtituotteisiin. Tämä tarkoittaa, että kirjeiden, lehtien ja suoramainoksien saamisessa on viiveitä.

PAU on jo aikaisemmin ilmoittanut ylityökielloista, jotka ovat viivästyttäneet paikoin postin kuljetusta. Tänään alkavan lakon vaikutukset kohdistuvat eniten Uudellemaalle.

Aamu alkaa ilman sanomalehteä

Pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla sanomalehtien varhaisjakelu pysähtyy huomisesta alkaen. Myös päiväjakelu pääkaupunkiseudulla ja Uudellamaalla viivästyy huomenna. Muualla maassa lehdenjakelu toimii pääosin normaalisti.

Posti varoittaa, että useiden päivien viive voi tulla, jos lakkoalueelta lähetetään kirje tai kirjeen vastaanottaja on lakkoalueella.

Eniten viivettä syntyy Postin mukaan sellaisille lähetyksille, joita ei voida koneellisesti lajitella tai niiden käsittelyssä tarvitaan useampia käsipareja.

Pakettitoimituksissa viiveitä

Pakettitoimituksiin tulee myös viiveitä työtaisteluiden takia. Postin mukaan lakot Vantaan ja Liedon logistiikkakeskuksissa aiheuttavat viivettä koko maassa suureen osaan pakettitoimituksia. Tämä voi vaikuttaa myös ulkomaan postiin.

Posti ilmoitti eilen, ettei se käytä lakon aikana vuokratyövoimaa. Tämä taas tarkoittaa sitä, että lakkojen vaikutus voi olla arvioitua suurempikin.

Postin mukaan varastopalvelut toimivat työtaistelun aikana normaalisti ja rahtipalveluissa ei odoteta syntyvän viiveitä.

Lakkojen vaikutus voi kestää pitkään. Posti arvioi, että lähetykset normalisoituvat pahimmillaan vasta viikkojen kuluttua. Posti kertoo lakon vaikutuksista päivittäin omilla verkkosivuillaan.

Lakon ulkopuolella on lähetyksiä

Postin mukaan työnseisausten ulkopuolelle rajataan tiettyjä töitä. 

Tällaisia ovat turvallisuuteen ja terveyteen liittyvät työt, kuten ruoka-, elintarvike ja ruokakassilähetykset, sekä sairaala- ja muut vastaavat paikalliset ja valtakunnalliset terveyteen ja turvallisuuteen liittyvät lähetykset.

PAU on kertonut laajentavansa työtaistelutoimenpiteitä ensi viikolla jos sopua ei saada aikaiseksi. 

Esimerkiksi ensiviikon keskiviikkona työtaistelutoimiin liittyvät Kuopion, Seinäjoen ja Tampereen postikeskukset, sekä Jyväskylän lajitteluterminaali.

Valtakunnansovittelija Minna Helle sanoi eilen Twitterissä, että kiistassa ei ollut ainakaan viimeisellä neuvottelukierroksella minkäänlaisia edellytyksiä sopuun.

Lue myös:

    Uusimmat